Päivitetty 12.02.2016->

 
  SSSry logo   valokuvakollaasi

Lukkarinmäen arvoituksellinen korulöytö varhaiselta rautakaudelta

Artikkeli on julkaistu myös jäsentiedotteessa 2/2005. Kirjoittaja Esa Jyrkkiö.

Kaivausten vaiheet

Kesäkuussa 1922 seppä Kalle Ruususen tontilla Salon Lukkarinmäen juurella kaivettiin maata ulkorakennuksen perustuksille. Tontin, jonka nykyinen osoite on Raivaajankatu 12, Ruusunen oli vuokrannut vuonna 1913. Kaivausalue rajoittuu noin neljä metriä korkeaan, varsin jyrkkään kallioseinämään. Kaivettaessa Ruusunen ja hänen poikansa Allan löysivät outoja esineitä, ilmeisesti vanhoja koruja. Maisteri V. J. Kallio (vuonna 1940 julkaistun Salon historia - teoksen kirjoittaja) sai 7.7.1922 tiedon löydöistä ja kiiruhti paikalle. Hänen käydessään tontilla maasta löytyi lisää esineitä. Kallio päätteli niiden olevan peräisin rautakaudelta ja lunasti ne löytäjiltä 25 markan hinnasta. Hän lähetti jo samana päivänä kirjeen Historialliseen museoon Museovirastoon) Helsinkiin kertoen löydöstä ja kuvaten löytöpaikkaa ja löydettyjä esineitä. Salon Seudun Kunnallislehdessä 11.7.1922 on Kallion kirjoittama uutinen Lukkarinmäen muinaislöydöstä. Siinä hän esittää kiitoksensa seppä K. Ruususelle siitä, että tämä teki asiasta ilmoituksen ja otti esineet talteen. 

Saloon saapui 15.7.1922 tutkija, tohtori C. A. Nordman käyden ensin Kallion luona ja maksaen hänelle löytöesineistä tuon 25 markkaa. Museovirastossa talletetussa tutkimusraportissaan hän kertoo tutkineensa löytöpaikkaa kuuden päivän ajan tehden vielä lisää löytöjä. Nordman piti löytöpaikkaa monessa suhteessa varsin erikoisena. Aluksi oletettiin, että kyseessä olisi hautapaikka. Paikalla oli muutaman kymmenen neliämetrin alueella jonkinlaista kiveystä ja vähäisiä saviastian palasia korujen lisäksi. Sieltä ei kuitenkaan löytynyt mitään jälkiä palaneista luista eikä myöskään mitään asumusjäänteitä. Löydetyt esineet olivat pronssisia naisten koruja, mitään miehen vaatteisiin tai varusteisiin kuuluvaa ei ollut löytynyt. Korut luetteloitiin ja lisättiin Kansallismuseon kokoelmiin. Kunnallislehdessä 21.7. on seikkaperäinen selvitys löydöksen tutkimuksista. 

Löydöt eivät kuitenkaan päättyneet tähän. Osa löytöalueesta oli jostakin syystä jäänyt v.1922 tutkimatta. Niinpä toukokuussa 1930 Ruususen pihalta oli raivaustyön yhteydessä löytynyt muinaiskaluja, kuten tutkija, maisteri (sittemmin tohtori ja Turun historiallisen museon johtaja) Nils Cleve tutkimusraportissaan mainitsee. Kaivauksia jatkettiin hänen johdollaan. Paikalta löytyi vielä suuri joukko pronssiesineitä, jotka liitettiin museon kokoelmiin. Olennaista uutta nämä löydökset eivät kuitenkaan tuoneet esille. 

Löytöjen alkuperä

Professori Ella Kivikoski on Suomen museo 1941 -nimisessä julkaisussa kuvannut erittäin yksityiskohtaisesti löydöksen esineitä ja selvittänyt niiden alkuperää. Korut ovat peräisin varhaiselta rautakaudelta 700 - 800 luvuilta eli kansainvaellusajan päättymisen ja viikinkiajan (n. 750 - 1050) alun vaiheilta. Näyttävin löydös on pyöreä kehäsolki ja siihen liittyvä noin 27 cm pitkä ketju kannattimineen. Tämän hän päättelee olevan lähtöisin suomalais-ugrilaisten kansojen asuma-alueelta Volgan mutkasta Oka-joen laaksosta. Hän arvelee, että solki olisi kulkeutunut Suomeen Itä-Baltian ja edelleen Viron kautta. Todisteita siitä, että yhteydet Volgan suomalaissukuisiin heimoihin olivat tuona aikana vilkkaat, on saatu muistakin löydöistä. 

Itä-Baltian alueelta on peräisin myös useita löydöksen koruja. Eräiden korujen kotipaikaksi hän arvelee Viron. Virolaisuutta löydöksessä edustavat rengasristineulat, joita on löytynyt kaikkiaan seitsemän. Esineistässä on myös selvästi suomalaista alkuperää olevia koruja. Näitä ovat ennen kaikkea avunmuotoiset soljet, joita on kaikkiaan kuusi. Kaikkiaan Kansallismuseon kokoelmissa on 67 numeroitua kohdetta. Kivikoski pitää löydön kokoomusta erikoisena, siihen kun kuuluu useita meillä hyvin harvinaisia ja muista löydöistämme kokonaan tuntemattomia esineitä. 

Löydön arvoitus

Löytöpaikasta on tehty erilaisia arvioita. V. J. Kallio käyttää Salon historia -kirjassaan nimitystä kalmisto. Ella Kivikoski sitä vastoin pitää epätodennäköisenä, että kysymyksessä olisi hauta-alue. Asuinaluekaan se ei liene, sillä asumuksen jäännöksiä ei paikalta ole löytynyt. Kätkö- tai uhrilöydöksi esineet ovat Kivikosken mielestä liian hajallaan. Löydetyistä esineistä nuorimmat ovat viimeistään vuoden 800 ajalta. Löytöpaikka on taas ollut kuivana maana aikaisintaan n. v. 600 - 700 ja silloin kapeana kaistaleena meren ja kallion välissä Siten kysymys muinaisjäännöksen luonteesta tulee vielä vaikeammaksi ratkaista. Toista siihen verrattavaa rautakauden löytöpaikkaa en tunne, toteaa Ella Kivikoski. Kun Lukkarinmäen löydössä ja läheisen Halikon Mustamäen alueen löydöissä virolaisbalttilainen aines on merkittävämpi kuin maamme viikinkiajan löydöissä yleensä, Kivikoski arvelee, että alueella olisi saattanut olla myös virolaisperäistä asutusta. 

Tohtori Anna-Liisa Hirviluoto käsittelee Salon esihistoria -teoksessaan (v. 1991) Lukkarinmäen löytöä perinpohjaisesti ja esittää erään olettamuksen. Jos kysymyksessä on ollut kalmisto, se on saattanut sijaita jyrkän kallioseinämän yläpuolisessa mäessä. Tältä Rauhalan puiston mäntyiseltä rinteeltä on löytynyt kivetystä ja nokimaata. Jos hauta-alue onkin ollut mäen päällä, sen hauta-antimia on mahdollisesti jo keskiajalla heitetty jyrkänteen alapuolelle. 

Museoviraston tutkija Marianne Schauman-Lönnqvist on tarkastellut Isonkylän alueen rautakaudenaikaisia löydöksiä julkaisussaan Iron Age Studies in Salo III (Tutkimuksia rautakauden ajan Salosta) vuonna 1988. Siinä yhteydessä hän käsittelee myös Lukkarinmäen löydösaluetta. Hänen mukaansa se saattaisi olla uhripaikka, jossa olisi uhrattu sekä ihmisiä että koruesineitä. Hän arvelee, että Lukkarinmäki on saattanut olla Isonkylän alueen ja muunkin Uskelan seudun asukkaiden yhteinen uhripaikka. Ehkä varsinainen uhrausriitti on tapahtunut ylempänä kallion huipulla, mutta moreenimaassa ihmisluut ovat tuhoutunet. 

Maallikko voisi käyttää mielikuvitustaan ja esittää vaikkapa seuraavia ajatuksia: Esineet ovat kaikki naisten koruja ja peräisin suurin piirtein samoilta ajoilta. Siten ne muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden, vaikka ne löytyivätkin hajallaan melko suurella kaivualueella. Olisiko kysymyksessä korukätkö, vaikkapa ryöstösaalis, joka olisi alkujaan sijainnut ylempänä rinteellä? Kätkemisestä löytöön on kulunut toista tuhatta vuotta. Sinä aikana Lukkarinmäen maastossa on varmasti tapahtunut monenlaisia muutoksia. Metsäpalot ovat useita kertoja autioittaneet rinteen ja näin maata on valunut alas rinnettä. Maan mukana korutkin olisivat voineet vuosisatojen aikana valua rinteen juurelle. Mielenkiintoista olisi tietää, mitä reittejä korut ovat kulkeutuneet Suomeen ja Uskelaan ja miksi ne sitten olisi mahdollisesti kätketty Lukkarinmäelle. Olisiko esineet tuotu vesitse Uskelanjoen sivujoen rantaan, josta tuoja on kiivennyt kalliorinteelle kätköä kaivamaan? Vai olisiko ne tuotu Lukkarinmäelle maitse? Mäen kautta on jo tuolloin saattanut kulkea ratsu- ja jalkapolku, josta sittemmin on muodostunut Kuninkaantie, ja kätkijä on kaivanut korut lähelle kulkuväylää. 

Lähteet
Hirviluoto, Anna-Liisa : Salon esihistoria. Salo 1991.
Kallio, V. J. : Salon historia. Salo 1940.
Kivikoski, Ella : Kappale Salon seudun rautakautta. Suomen museo 1941 (artikkeli).
Schauman-Lönnqvist, Marianne: Iron Age Studies in Salo. SMYA 89:2, Helsinki 1988.
Museovirasto: V. J. Kallion kirje 7.7.1922, C. A. Nordmanin tutkimusraportti, Nils Cleven tutkimusraportti

Salon Lukkarinmäki-Seura valmistelee kaupunginosahistoriaa Lukkarinmäestä. Kirjoitus on osa kirjasta. 

Esa Jyrkkiö 

 

Kirjaudu sisään

Käyttäjätunnus:

Salasana:


Uusimmat päivitykset


Suvustaja 1/2017

Puheenjohtajan tervehdys. Lue lisää ...

Kevätretki Vesilahteen 13.5.2017. Lue lisää ...

Hallituksen palsta. Lue lisää ...

Uusi hallituksen jäsen esittäytyy: Marjatta Ticklén Lue lisää ...

Maakirja kertoo tilan historiasta Lue lisää ...

DNA-tulosten viidakossa koettua Lue lisää ...

DNA-tulosten jakaminen toiseen tietokantaan – GENIn sukupuista apua DNA-osumien selvittelyyn Lue lisää ...

Kokemuksia geneettisestä sukututkimuksesta Lue lisää ...

DNA-testaukset - näin pääset alkuun Lue lisää ...

Albrecht Johan Orbinski I ja II – isä ja poika, amtman ja veronvuokraaja Kannaksella Lue lisää ...

Dahlgrénit 1900-luvun alun uutisissa Lue lisää ...

Kirjallisuutta ja linkkejä genetiikan ja geneettisen sukututkimuksen opiskeluun Lue lisää ...

Muita linkkejä


©2016 Salon Seudun Sukututkijat r.y. Tietoja sivuista | Henkilötietosuoja | Sivukartta | Sivuhistoria | Yhteystiedot | Web design Mikko Laihonen , mil[e]netti.fi