Päivitetty 12.02.2016->

 
  SSSry logo   valokuvakollaasi

Marja-Liisa Pitkänen - Uusi sihteeri esittäytyy

Salon Seudun Sukututkijat r.y:n nykyiset ja entiset hallituksen jäsenet esittäytyvät:

Artikkeli on julkaistu myös jäsentiedotteessa 1/2011. Kirjoittaja Marja-Liisa Pitkänen.

 

Synnyin vanhempieni ensimmäisenä lapsena ja muutin heidän ja nuoremman sisareni mukana Perttelin Vähähiiteen helluntaina 1966. Siellä aloitin myös kouluni v. 1971. Saloon muutimme samana vuonna marraskuussa.

Olen aina ollut kiinnostunut suvusta ja yleensäkin historiasta. Muistan jo pikkutyttönä, miten vanhempieni lapsuus kiinnosti. Lauantaina saunanlauteilla kuului usein pyyntö: ”Kerro isä pikkupojasta”, ja isä kertoi. Niitä tarinoita jaksoi saunan ihanassa lämmössä kuunnella aina uudelleen. Samat tarinat, moneen kertaan kuullut, olivat aina yhtä mukavia.

Varsinaisen sysäyksen sukututkimukseen sain ystävältäni, kun hänen elämäntilanteensa muuttui. Hän kertoi, että on ajatellut alkaa tutkia sukua. Minulle tuli ajatus, että nythän olisi mukava alkaa yhdessä tutkia ja jakaa kokemuksia. Siitä se sitten alkoi, ja liityin Salon sukututkijoihin.

Isäni suku on Kuusamosta ja äidin Alajärveltä. Sukua on myös mennyt molemmilta puolilta Amerikkaan ja Kanadaan. Äidinisän sukunimi on Saari, aikaisemmin Granberg, ja äidinäidin Hietamäki. Isänisän sukunimi on Pitkänen, mutta osa isänisän sisaruksista muutti nimensä Kajavaksi Kuusamon Kajavankylän mukaan. Alun perin sukunimi on ollut Pitkä. Isänäidin sukunimi on taas Pauna. Tässä ovat lähtöhenkilöiden sukunimet. Suvusta löytyy talonpoikia, piikoja, renkejä, lautamiehiä, opettajia, pappeja, kirkkoherroja jne. Kirjo on melkoinen.

Sain hiljattain lainaksi kirjan, joka kertoo kaukaisista sukulaisista Inkerinmaalla Kelton kylässä. Sen sukuhaaran tutkimisessa onkin haastetta. Kirja herätti paljon kysymyksiä: kuka oli se henkilö, joka alun perin lähti Inkerinmaalle Venäjälle n. 1750-luvulla? Miksi hän sinne lähti jne.? Oman haasteensa tutkimukselle antaa myös sen ajan nimiuskollisuus: samannimisiä henkilöitä on paljon.

Sukututkimuksen apuna olen käyttänyt Sukujutut‐ohjelmaa. Nykyään on helppo tutkia Internetin välityksellä, kun Suomen Sukuhistoriallisen Yhdistyksen sivuilla on paljon digitoituja rippikirjoja, mm. Kuusamo ja Alajärvi sekä muitakin Etelä‐Pohjanmaan kuntia. Hiski on myös hyvä apu. Hiskistä löytämäni tiedon kyllä tarkistan, sillä sieltä löytyy joskus virheitä. Myös hautakivitietokannasta olen löytänyt varsinkin amerikkalaisia ja Kanadalaisia sukulaisiani. Sukuhakurista sain apua erään sukulaisen vanhempien etsimisessä. Apua minulle on antanut myös Siirtolaisuusinstituutti.

Sukututkimus jatkuu uusin haastein.

Marja-Liisa Pitkänen

Kirjaudu sisään

Käyttäjätunnus:

Salasana:


Uusimmat päivitykset


Suvustaja 1/2017

Puheenjohtajan tervehdys. Lue lisää ...

Kevätretki Vesilahteen 13.5.2017. Lue lisää ...

Hallituksen palsta. Lue lisää ...

Uusi hallituksen jäsen esittäytyy: Marjatta Ticklén Lue lisää ...

Maakirja kertoo tilan historiasta Lue lisää ...

DNA-tulosten viidakossa koettua Lue lisää ...

DNA-tulosten jakaminen toiseen tietokantaan – GENIn sukupuista apua DNA-osumien selvittelyyn Lue lisää ...

Kokemuksia geneettisestä sukututkimuksesta Lue lisää ...

DNA-testaukset - näin pääset alkuun Lue lisää ...

Albrecht Johan Orbinski I ja II – isä ja poika, amtman ja veronvuokraaja Kannaksella Lue lisää ...

Dahlgrénit 1900-luvun alun uutisissa Lue lisää ...

Kirjallisuutta ja linkkejä genetiikan ja geneettisen sukututkimuksen opiskeluun Lue lisää ...

Muita linkkejä


©2016 Salon Seudun Sukututkijat r.y. Tietoja sivuista | Henkilötietosuoja | Sivukartta | Sivuhistoria | Yhteystiedot | Web design Mikko Laihonen , mil[e]netti.fi