Päivitetty 13.02.2016

 
  SSSry logo   valokuvakollaasi

Uusi Valamo ihastutti

Artikkeli on julkaistu myös jäsentiedotteessa 2/2003. Kirjoittaja Hanna-Maija Saarimaa.

 

Valtakunnalliset sukututkimuspäivät pidettiin tänä vuonna Heinävedellä Uuden Valamon luostarissa 14. - 16.3.2003. Mukaan lähti joukko Salon Seudun Sukututkijoiden jäseniä - osa silkasta uteliaisuudesta viettää viikonloppu Uudessa Valamossa ilman omia juuria Karjalassa. Suomen Sukututkimusseura oli järjestänyt edullisen bussikuljetuksen Turusta Salon, Helsingin ja Lahden kautta Heinävedelle. Matkaan lähdimme Salosta jo puolilta päivin perjantaina ja perillä pääsimme suoraan valamolaiseen iltateepöytään, johon sisältyi makeaa ja suolaista piirakkaa, shakkiruutuja, hedelmiä sekä teetä vadelmahillon kera. Majoituimme osa hotelliin ja osa askeettisempiin vierasmajan huoneisiin. 

Aamulla näimme sitten päivänvalossa Uuden Valamon hienot rakennukset. Osallistuimme Salmisen Kaijan kanssa aamun liturgiaan kauniissa kirkossa. Huomasimme, että munkki, joka toimitti liturgian, puhui vuorotellen suomea ja englantia. Kuulimme myöhemmin, että kyseinen munkki oli kanadalainen, joka alun perin oli tullut tänne opiskelemaan ikonimaalausta ja jäänyt sille tielleen. Runsaan aamiaisen jälkeen oli vuorossa opastetut kierrokset kirkossa, museossa ja kirjastossa. Saimme nähdäksemme hienoja aarteita, joista vanhimmat olivat 1300-luvulta. Kuulimme monenlaista kiinnostavaa ortodoksisesta elämästä ja hartaudenharjoituksista. 

Varsinaiset sukututkimuspäivät alkoivat keskipäivällä Vuoden sukukirjan julkistamisella. Raati oli valinnut parhaaksi vuonna 2002 ilmestyneeksi kirjaksi Pirjo Terhon teoksen "Nimismies Johan Buschin ja Maria Levanan jälkeläiset" (se sisältää paljon salonseutulaisia sukuja ja on lainattavissa yhdistyksemme kirjastosta). Kunniamaininnan omasta kirjastaan saanut lehtori Kirsti Kuutti piti esitelmän rajan taakse jääneen Suojärven pitäjän Vegaruksen, Salmijärven ja Vaaksauksen kylien asukkaista ja ympäristöstä. Mielenkiintoista oli selostus ns. vanhauskoisista, jotka eivät halunneet alistua tsaarin valtaa tukevan Venäjän ortodoksikirkon alaisuuteen. Minulle oli uutta tietoa myös talvisodan aikainen siviiliväestön joutuminen venäläisten vangeiksi. He olivat vankileirillä vuoden 1940 toukokuun loppuun saakka. 

Seuraavaksi kertoi professori Tapio Hämynen sukututkimusaineistoista Venäjän arkistoissa. Saimme Internet-osoitteet, joista voi etsiä Petroskoissa sijaitsevan Karjalan tasavallan kansallisarkiston ja Viipurissa sijaitsevan Leningradin oblastin arkiston aineistoluetteloita. Viimeksi mainitussa paikassa hän kehotti ensimmäiseksi käymään läpi aakkosellisen henkil&öuml;kortiston, johon on koottu tietoja useasta eri lähteestä. Kaikkein tärkeimpänä arkistoaineistona Hämynen piti Pietarin kaupungin historiallisen arkiston ortodoksiseurakuntien luetteloita. Arkisto käsittää 61 000 kansiota sisältäen vuosilta 1720 - 1918 kaikkien Suomen ortodoksiseurakuntien aineistot. Vaatii tosin sitkeyttä, hyvää venäjän kielen taitoa ja paljon leimoja, jotta tuota arkistoa pääsee tutkimaan. Tutkija Pauliina Latvala puhui muistitiedosta perhehistorian lähteenä. Hän on toimittanut kirjan "Suvun suuri kertomus", johon on koottu noin sata suomalaista elämäntarinaa, jotka on valittu 700 kerätyn tarinan joukosta. Latvala korosti sitä, että tiedon siirto sukupolvelta toiselle tai kolmannelle on valikoivaa - samat asiat voidaan kertoa eri tavoin riippuen kertojan elämänkokemuksesta, tarkoitusperistä ym. Naiset ja miehet painottavat eri asioita. FT Anssi Mäkynen kertoi Viipurin läänin 1500-luvun voudintileistä sukututkijan apuna. Nämä tilit ovat veronkantoluetteloita, joissa on vuosittain lueteltu tilat ja isäntien nimet. Liitteenä voi olla sakko- ja apuveroluetteloita. Toisinaan on merkitty ns. nokkavero (montako henkeä talossa asui) tai lehmävero (lehmien lukumäärä), joka kertoi talon vauraudesta. Tilan vaihtuvien isäntien sukulaisuussuhde ei valitettavasti ole aina selvä. 

Luentojen jälkeen meillä oli aikaa tutustua sukututkimusaiheiseen näyttelyyn, jossa eri yhdistykset ja tutkijat esittelivät tuloksiaan. Sukututkimusseura oli tuonut myyntiin ison pöydällisen kirjoja - meidänkin ryhmästämme taisi jokainen tehdä hienoja löytäjä. Itselleni oli mielenkiintoisinta keskustelu amerikansuomalaisen Ainie Bussien kanssa. Hän asuu Minnesotassa ja vaihdoimmekin sähk&öuml;postiosoitteita yhteisten tutkimuskohteitten merkeissä. Ilta päättyi ravintola Trapesassa tarjottuun slaavilaiseen illalliseen, jonka yhteydessä saimme maistaa talon omia viinejä. Tarjoilu oli ylenpalttista ja tunnelma hyvin viihtyisä. 

Sunnuntaiaamuna kävelimme luostarin hautausmaalle. Lunta oli paljon, mutta alueelle oli tallaantunut sen verran polkuja, että pääsimme näkemään suuren osan haudoista aivan läheltä. Munkkien lisäksi tänne oli haudattu myös läheisen Lintulan luostarin nunnia sekä tavallista kansaa. Heistä kuuluisin lienee kirjailija Pentti Saarikoski, joka viimeisinä vuosinaan vietti paljon aikaa uudessa Valamossa löydettyään sieltä henkisen kodin. Hänen haudalleen ihmiset olivat tuoneet kynän pätkiä ja kiviä. Monen muunkin hautaristin poikkipuulle oli asetettu kiviä - meille ei selvinnyt niiden tarkoitus. Kaiken kaikkiaan hautausmaa oli hyvin kiinnostava ja vaikuttava. 

Sunnuntain luennot aloitti Suomessa opiskellut FL Juri Chikalov kertomalla kirkon toiminnasta Vienan Karjalan kylissä 1700- ja 1800-luvuilla. Viena kuului Kemin kirkkokuntaan ja se käsitti 29 seurakuntaa. Alueelle oli vaikea saada pappeja syrjäisen sijainnin vuoksi. Osa papeista toimi " perintövirassa". Pappilat olivat kylmiä ja huonokuntoisia eikä papin palkka ollut kovin hyvä. Opettaja ansaitsi vähintään 700 ruplaa/vuosi, pappi sai paikkaa vain 250 - 500 ruplaa ja lisäksi matkaraho a 60 ruplaa vuodessa. Parhaat vuosiansiot oli laukkukauppiaalla: 800 - 1200 ruplaa. Pappien oli viljeltävä maata lisäelannokseen. Kieli tuotti myös ongelmia, sillä karjalaisväestä ei ymmärtänyt venäjää puhumattakaan vanhasiaavista. Luterilaisuuden saadessa jalansijaa Aunuksessa 1900-luvun alussa määräsi ortodoksikirkko papit opettelemaan karjalan kieltä. Laukkurit olivat jo 1800-luvun lopulla tuoneet lestadiolaisuusoppia Uhtualle ja Vuokkiniemeen, joka sekin koettiin uhkana. Pakanallinen taikauskoisuus eli edelleen vahvana ja vain 10 - 15 % väestöstä kävi ripillä vuosisadan vaihteessa. Kirkonkirjamerkinnät ovat kaikista näistä syistä johtuen vajavaisia. Niissä on paljon virheitä, sillä pappi kävi kylissä harvoin. Syntymäpäivän sijaan on voitu merkitä kastepäivä, jona lapsi saattoi olla jo usean vuoden vanha. Avioitumista ei aina merkitty kirjoihin, koska vihkiminen saatettiin suorittaa karjalaisin menoin ilman pappia. 

Päivän toinen luennoitsija oli tutkija Tuula Kiiski, joka on suomentanut ortodoksisia kirkonkirjoja. Henki-, maa- ja tuomiokirjat pidettiin ruotsin kielellä myös ortodoksialueilla luovutetussa Karjalassa, joka oli siirtynyt Ruotsin vallan alle jo v. 1617 Stolbovan rauhassa. Takaisin Venäjään se liitettiin sata vuotta myöhemmin. v.1808 jälkeen autonomisessa Suomessa asui n. 30 000 ortodoksia. Suurimmat Suomeen kuuluneet ortodoksipitäjät olivat Salmi, Suistamo, Taipale, Suojärvi ja Ilomantsi. Ortodoksien metrikoista löytyy mm. tarkat tiedot kummeista. Vihityillä oli kaksi todistajaa, jotka on myös merkitty luetteloihin. Vihittyjen terveydentilasta ja varallisuudesta on toisinaan mainintoja. Luentopäivät päättyivät yhteiseen keskustelutilaisuuteen, jossa oli mahdollisuus esittää kysymyksiä tai muita kommentteja. 

En ole osallistunut yksillekään sukututkimuspäiville niin, etten olisi oppinut jotain uutta. Ja vaikka itselläni ei ole lainkaan sukujuuria Sulkavaa idempänä, niin ihmeesti vain nytkin heräsi kiinnostus kaikkeen siihen, mitä maamme nykyisen itärajan toiselta puolelta läytyy.  

Hanna-Maija Saarimaa 

Kirjaudu sisään

Käyttäjätunnus:

Salasana:


Uusimmat päivitykset


Suvustaja 1/2017

Puheenjohtajan tervehdys. Lue lisää ...

Kevätretki Vesilahteen 13.5.2017. Lue lisää ...

Hallituksen palsta. Lue lisää ...

Uusi hallituksen jäsen esittäytyy: Marjatta Ticklén Lue lisää ...

Maakirja kertoo tilan historiasta Lue lisää ...

DNA-tulosten viidakossa koettua Lue lisää ...

DNA-tulosten jakaminen toiseen tietokantaan – GENIn sukupuista apua DNA-osumien selvittelyyn Lue lisää ...

Kokemuksia geneettisestä sukututkimuksesta Lue lisää ...

DNA-testaukset - näin pääset alkuun Lue lisää ...

Albrecht Johan Orbinski I ja II – isä ja poika, amtman ja veronvuokraaja Kannaksella Lue lisää ...

Dahlgrénit 1900-luvun alun uutisissa Lue lisää ...

Kirjallisuutta ja linkkejä genetiikan ja geneettisen sukututkimuksen opiskeluun Lue lisää ...

Muita linkkejä


©2016 Salon Seudun Sukututkijat r.y. Tietoja sivuista | Henkilötietosuoja | Sivukartta | Sivuhistoria | Yhteystiedot | Web design Mikko Laihonen , mil[e]netti.fi