Päivitetty 13.02.2016

 
  SSSry logo   valokuvakollaasi

Vanha hautakivi

Artikkeli on julkaistu myös jäsentiedotteessa 1/2005. Kirjoittaja Annikki Linden.

 

Kun aloin tutkia isoäitini Erika Aleksantra Helinin (os. Kairenius) esivanhempia, sain selville, että hänen isänsä Johan Gabriel Kaireniuksen isän äiti oli Susanna Cairenius. Susanna Cairenius oli syntynyt 9.1.1787 Halikossa ja osoittautui Halikon lukkari Johan Caireniuksen vanhimmaksi tyttäreksi. Tästä alkoi kaikkien Cairenius-nimisten etsiminen. 

Ensin läysin Tuula Virsun avustuksella tiedon, että erästä Cairenius-nimistä sukua oli tutkinut V. I. Puustinen ja kirjoittanut siitä Genos-lehdessä no. 2/1954. Tilasin kopion tästä tutkimuksesta. Siinä olikin paljon alkua Johan Caireniuksen isästä, sisaruksista ja esipoivista. Johan Caireniuksen isä, Anders Cairenius oli myös Halikossa lukkarina. Hän oli syntynyt Turussa 17.11.1730. Anders Caireniuksen isä Simon Pietarinpoika oli Kaarinan Nummen kylän Kairisten poika. Simon kaksi veljeä jäi viljelemään Kairisten tilaa. Näitä jälkipolvia on mm. Kairinen-nimisinä. Yksi veli Michael Cairenius oli Ruoveden kappalainen. Sisar Liisa on vihitty 11.6.1738 Paimion Pakarlan pojan Erkki Jaakonpojan kanssa. 

Kun etsin kaikenlaista mainintaa Caireniuksista, löytyi kirjasta "Suomen kirkot, Perniön rovastikunta I ja II" näitä minun kaipaamiani tietoja.
Halikon kirkon hautakappeleista kerrotaan, että Anders Cairenius oli tehnyt hautakappelin, joka oli Halikon kirkon länsipuolella. Oven yläpuolella oli kivilevy, jossa teksti: 

ANO 1778 ON TÄMÄ HAVTA RAKETV PÄRINÄXI H:R INSP:I J.S.B: JA SEVRAKVNNAN KIRKONWÄ:DI JA LVKA:RI A.C: TVLE MINVN KANSANI KATZOMAN 2 CVK.40 V 16 TÄSÄ OVAT SÄKÄ PIENET ETTÄ SVVRET JA PALWELIAT WAPAT ISÄNNISTÄNSÄ JOB.K.3 V 19 

Mainitaan myös, että kappeli on hävitetty, paikka tasoitettu ja että siinä nyt on muistokivi (ei ole enää nykyään). 

Kun sitten luin Pemiön kirkon tietoja, oli siellä hautamuistoissa mainittu nykyään Perniön museossa oleva pieni kivi harmaakivestä, kooltaan noin 25 x 25 cm eikä sen alkuperäistä sijaintia tiedetä. Ensin huomioni kiinnitti tekstissä mainittu Jobin kirjan säe ja ihmettelin, miksi se nyt on ollut niin suosittu hautakivien teksteissä. Sitten tajusin, että teksti oli aivan sama kuin Anders Caireniuksen hautakappelin tekstikin. Intoa täynnä lähdimme pikkuserkkuni ja hänen tyttönsä kanssa Perniön museoon katsomaan, ja siellä hautakivi on tallella. Mutta miten se joutui Perniöön, on vielä arvoitus. 

 

Lähteet:
Puustinen, V. 1.: Caireniussuvusta. Genos 1954, no. 2, s. 42 - 48.
Suomen kirkot 5. Turun arkkihiippakunta, Pemiän rovastikunta 1. Helsinki, Suomen muinaismuistoyhdistys, 1968, s. 60.
Suomen kirkot 4. Turun arkkihiippakunta, Pemiän rovastikunta 11. Helsinki, Suomen muinaismuistoyhdistys, 1966, s. 125.

Annikki Lindän 

 

Kirjaudu sisään

Käyttäjätunnus:

Salasana:


Uusimmat päivitykset


Suvustaja 1/2017

Puheenjohtajan tervehdys. Lue lisää ...

Kevätretki Vesilahteen 13.5.2017. Lue lisää ...

Hallituksen palsta. Lue lisää ...

Uusi hallituksen jäsen esittäytyy: Marjatta Ticklén Lue lisää ...

Maakirja kertoo tilan historiasta Lue lisää ...

DNA-tulosten viidakossa koettua Lue lisää ...

DNA-tulosten jakaminen toiseen tietokantaan – GENIn sukupuista apua DNA-osumien selvittelyyn Lue lisää ...

Kokemuksia geneettisestä sukututkimuksesta Lue lisää ...

DNA-testaukset - näin pääset alkuun Lue lisää ...

Albrecht Johan Orbinski I ja II – isä ja poika, amtman ja veronvuokraaja Kannaksella Lue lisää ...

Dahlgrénit 1900-luvun alun uutisissa Lue lisää ...

Kirjallisuutta ja linkkejä genetiikan ja geneettisen sukututkimuksen opiskeluun Lue lisää ...

Muita linkkejä


©2016 Salon Seudun Sukututkijat r.y. Tietoja sivuista | Henkilötietosuoja | Sivukartta | Sivuhistoria | Yhteystiedot | Web design Mikko Laihonen , mil[e]netti.fi