Monet 1800-luvun alkua kauemmas edenneet sukututkijat kokevat työnsä "kyisen pellon kyntämiseksi". Tähän on monia syitä. Modernin ajan tutkijan saattaa olla vaikeaa sovittaa ajatuksiaan vuosisatojen takaisten ihmisten arkeen, sillä maailma on noista ajoista muuttunut radikaalisti. Ongelmia tuottaa myös niukkuus: mitä kauemmas historiaan edetään, sitä vähemmän on käytettävissä lähdeaineistoa. Ja vaikka sulkakynäkoukeroiden täyttämiä arkkeja olisi tarjolla kuinka viljalti, ne voivat jäädä hyödyntämättä sen vuoksi, ettei niistä yksinkertaisesti saa selvää: kirjaimet ovat oman aikamme kirjoitustyylistä poikkeavaa saksalaista käsialaa eli fraktuuraa ja kieli vanhaa virkaruotsia, joka ei juuri muistuta koulussa opittua toista kotimaista. 

Vaikeuksista huolimatta voi toisinaan tehdä todellisia löytöjä! Tästä on hyvänä esimerkkinä oheinen katkelma, jonka yhdistyksemme jäsen Jussi Rusko löysi Pemiön seurakunnan kuolleiden luettelosta vuodelta 1761. Sukututkija lukee kuolleiden luetteloita tavallisesti tarkistaakseen rippikirjasta löytämänsä kuolinpäivämäärän tai saadakseen selville kuolinsyyn, joka tosin usein on informaatioarvoitaan varsin vähäinen: 'vanhuus', 'yskä' tai 'hivutus' eivät kerro nykytutkijalle kovinkaan paljon siitä, mistä oikeasti oli kyse. Toisin on erikoisempien tapausten kohdalla. Kuvaillessaan esimerkiksi miehitysjoukkojen juimuuksia tai onnettomuuksia kirkkoherra ei yleensä säästellyt dramatiikkaa eikä rivejäkään. Tässä esimerkki lähes kahden ja puolen vuosisadan takaa siitä, millainen tragedia koettiin Pemiön Kuustossa, kun itsellisiesken kolme pientä lasta olivat eräänä tammikuisena sunnuntaina keskenään pirtissä. 

Oli tammikuun 11. päivä vuonna 1761. Pian kaksivuotias Maria Antintytär, joka kertoman mukaan oli jo pitkään kärsinyt vatsamatojen aiheuttamasta ripulista, lämmitteli tuvan lieden ääressä. Tällöin hänen pellavainen mekkonsa syttyi tuleen ja paloi lähes kokonaan, ennen kuin 10-vuotias sisar, jonka tehtävänä oli hoitaa kehdossa makaavaa perheen pienintä, sai palon vedellä sammutetuksi ja huusi äidin sisälle. Tämä riisui palaneet vaatteet pienokaisen yltä ja yritti parhaansa mukaan lääkitä ja voidella palovammoja. Hoito oli ilmeisen tehokasta, sillä kuten asiakirja kertoo, "uusi iho näytti alkavan kasvaa oikeaan reiteen, vatsaan ja rintaan". Tämä ilo jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi, sillä pian tapahtui käänne huonompaan: ripuli paheni, lapsi valitteli palohaavojaan ja alkoi kärsiä "rinnanahdistuksen aiheuttamasta yskästä". Parin viikon kuluttua, 27.1. Maria Antintytär menehtyi, kahden vuoden ja viiden päivän ikäisenä. 

Katkelman teksti on varsin tyypillistä 1700-luvun loppupuolen käsialaa. Jotta sitä pystyisi lukemaan, on opeteltava tuon ajan kirjainmallit - arvaamalla ei kovin pitkälle pötki! Siitä huolimatta, kuten vanhojen tekstien kanssa on tavallista, muutamat kohdat jäävät epäselviksi. Jotkut kirjaimista - pahimmillaan kaikki piirrettiin huolimattomasti, tehtiin lisäyksiä ja päällekorjauksia, eri rivien ylä- ja alalenkit sotkeutuivat keskenään yms. Aikakaudelle tyypillinen tapa oli merkitä kahdennus vetämällä vaakasuora viiva kirjaimen yläpuolelle (esim. neljännen rivin alussa 'innan'). Koska oikeinkirjoitussäännöt olivat vakiintumattomia ja kieli on muuttunut, jonkin sanan kirjoitusasu saattaa poiketa sanakirjasta löytyvästä (mikäli sanaa edes löytää) ja suoranaiset kirjoitusvirheetkin ovat mahdollisia. Näin ollen tulkintaan jää pakostakin kysymysmerkkejä, mutta tässä tapauksessa tämä ei onneksi kovin pahasti haittaa kokonaisuuden hahmottamista. 

Näin teksti osapuilleen etenee: 

Maria Andersd(otte)r, död d(en) 27 Jan(uari), sedan hon redan öfver et år varit siuklig af durklopp och maskar i magen, men d(en) 11. Jan(uari), då hon för spiseld sig värma skulle, fastnade elden i des lintyg, som blef nästan til hälften frammentil opbrändt innan elden af des i samma stuga innevarande 10 1/3 år g(amma)l syster, som ock då hade at skiöta et annat i vaggan liggande yngre Barn, hann at med vatten utsläckas, då ock Modren som är en inhyses änka, uppå fördt rop kom in och afklädde linnet af det brända Barnet samt smorde det och lagade så at de Brända såren öfver högre knät, låret, magen och bröstet redan tycktes börja läkas och med (lisäys rivin yllä!) ny hud öfverväxa. Dock såsom ber(ör)de utsoten el(ler) diarrhen åter värre tiltog utan at hon mer klagade öfver sina bända sår så ??? hon at hosta af brösttäppa, samt således afsomnade 16 dagar efter sin brand.