Tieto henkirikoksesta hätkähdyttää aina – myös silloin, kun sen tapaa menneiden aikojen asiakirjoista. Itselleni näin tapahtui selaillessani jokin aika sitten Halikon seurakunnan vuoden 1899 kuolleiden ja haudattujen luetteloa. Minun piti vain tarkistaa kaukaisen sukulaiseni Marjaana Hakalan rippikirjasta löytynyt kuolinpäivämäärä, mutta kuolinsyysarakkeessa odottikin todellinen yllätys: sukulaiseni Marjaana oli kirkonkirjan mukaan murhattu!

Alkuun epäilin, että tieto ei voinut pitää paikkaansa: Miksi 64‐vuotias naimaton itsellisnainen olisi joutunut raa’an väkivallan uhriksi? Koska asia ei kuitenkaan jättänyt rauhaan, oli lopulta lähdettävä Turun maakuntaarkistoon selvittämään, mitä Halikon Hulvelassa tapahtui 111 vuotta sitten ja miksi?

Marjaana ja Eemeli

Marjaana (Mariana) Serafia Heikintytär (s. 7.9.1834) oli paljasjalkainen halikkolainen. Hänen vanhempansa olivat Hulvelan Hakalan torppari Heikki Juhanpoika (1809 ‐ 1892) ja tämän vaimo Justiina Juhantytär (1805 ‐ 1874). Marjaana lähti maailmalle rippikouluiässä ja palveli parikymmentä vuotta piikana, ensin Hulvelan Vähätalossa, sitten Ikelän Kuukalla. 1870‐ luvun alussa hän palasi takaisin kotiin. Molempien vanhempien ja naimattomana ikänsä eläneen Vilhelmveljen kuoltua Marjaana jäi yksin.

Eemeli (s. 1883) oli kotoisin köyhänpuoleisesta mäkitupalaiskodista vain noin kilometrin päästä Hakalasta. Hänen isänsä oli sokea, minkä vuoksi perheen jokapäiväisen leivän hankkiminen ja myös lasten kasvatus lienevät jääneet pitkälti äidin harteille. Eemeli oli kaikkiaan kuusipäisen sisarussarjan vanhin. Muiden ikäistensä tavoin hän kävi kiertokoulua ja oli yhden talven kansakoulussa. Syksyllä 1898 Eemeli aloitti rippikoulun, minkä vuoksi hän joutui usein olemaan viikot poissa kotoa.

Eemeli huonoilla teillä

Jo varhain Eemelin kehitys näyttää lähteneen harhateille. Noin kymmenen ikävuoden vaiheilla poika alkoi tehdä pikkurikoksia, mm. varastella naapureilta rahaa. Ehkä syynä tähän olivat kasvatuksen puute tai huomion hakeminen, kenties kodin köyhyys. Myös Hakalan torpan Marjaanalta Eemeli pihisti 15 markkaa. Saamistaan mojovista toruista hän ei kuitenkaan ottanut opikseen vaan päinvastoin alkoi tuntea vihaa ja katkeruutta naapuritorpan emäntää kohtaan. Noin 14‐vuotiaana Eemeli yritti polttaa Marjaanan hengiltä. Hän tuikkasi Hakalan tuvan olkikaton tuleen, ja elleivät naapurit olisi ehtineet viime hetkillä hätiin, seuraukset olisivat olleet kammottavat. Nuoren ikänsä vuoksi ei Eemeliä voitu saattaa tekosistaan rikosoikeudelliseen vastuuseen. Myöskään hänen kotoaan ei nähtävästi löytynyt rahkeita pahasti eksyksissä olevan poikaparan ojentamiseksi. Ainoa seuraamus, joka Eemelille lankesi, oli opettaja Manasse Ojasen järjestämä julkinen nuhtelu, joka kuitenkin vain lisäsi pojan uhmaa. Alkoipa tämä sen jälkeen julkisesti uhkailla Marjaanaa.

Tapahtumien kulku

Maanantaiaamuna 12.6.1899 Eemeli ei muiden rippikoululaisten tapaan lähtenyt kirkolle, vaan valitteli pääkipua ja sai siksi luvan jäädä kotosalle. Koska hän kuitenkin jo iltapäivästä oli jalkeilla ja kylillä kavereita tapaamassa, vaikuttaa vahvasti siltä, että pääkipu oli pelkkä veruke. Oikea syy rokulipäivään lienee ollut rahapula. Koska kotoa ei kannattanut pyytää penninpyörylää, Eemeli oli jälleen päättänyt lähteä varkaisiin. Kohteeksi hän oli valinnut, kenetpä muunkaan kuin Hakalan Marjaanan. Vietettyään alkuillan kavereiden seurassa Eemeli saapui Hakalan torpalle noin kello 20 ‐ 21 aikoihin. Marjaana oli parhaillaan iltalypsyllä, joten Eemeli meni sisälle ja piiloutui porstuassa kumollaan olevan saavin alle. Sieltä hän saattoi seurata, kuinka Marjaana pian tuli navetasta, luki ääneen iltarukouksen ja asettui sen jälkeen yöpuulle. Naapurin emännän vaivuttua uneen Eemeli hiipi piilopaikastaan tuvan puolelle ja alkoi toteuttaa suunnitelmaansa.

Eemeli toimi täysin tunteettomasti. Jotta Marjaanasta ei olisi ilmiantajaksi, hänet täytyi surmata. Eemeli löi tuvasta löytämällään pienellä kirveellä nukkuvaa Marjaanaa useita kertoja päähän. Havaittuaan uhrinsa hengettömäksi hän sieppasi porstuan arkusta kaksi markkaa sisältäneen rahakukkaron sekä vielä kaapista 20 penniä. Sitten hän lukitsi ulko‐oven ja poistui. Matkalla hän heitti kukkaron tienvarsiniitylle. Saapuessaan kotiin iltakymmenen aikoihin Eemeli kertoi viettäneensä illan kavereiden luona. Seuraavana aamuna hän oli muiden mukana rippikoulussa ja osti rahoillaan kirkonkylän kauppapuodeista mm. paperossia, nisua ja uuden kukkaron.

Hulvelassa pantiin pian merkille, ettei Marjaanaa tavalliseen tapaan näkynyt ulkosalla eikä hän poikennut naapureihinkaan. Niinpä itsellisvaimo Erika Laaksonen lähti varhain keskiviikkoaamuna 14.6. katsomaan, oliko Hakalassa kaikki kunnossa. Koska kolkutuksiin ei vastattu, mutta ikkunasta näkyi, että Marjaana makasi vuoteessaan, huolestunut Erika päätti hakea paikalle Isotalon isännän Kustaa Himbergin. Tämän mentyä väkivalloin sisälle tragedia paljastui. Koska vainaja oli julmasti haavoitettu ja vuoteen viereltä löytyi verinen kirves, alettiin heti epäillä rikosta. Myöskään syyllistä ei tarvinnut kauan miettiä. Nimismies A. V. Ekblom kävi pidättämässä Eemelin, ja jutun tutkinta aloitettiin.

Eemeli joutui käräjille ja tuomittiin

Alkuun Eemeli kiisti kaikki syytökset. Hän jopa väitti, että rikokset oli tehnyt hänen ystävänsä. Kertomuksen ristiriitaisuudet kuitenkin paljastivat, ettei tämä voinut mitenkään pitää paikkaansa. Samoin vanhemmat ilmoittivat, ettei Eemeli ollut saanut kotoa hallustaan löydettyjä rahoja. Poliisikonstaapeli Hellstenin uhkaus kurituksesta sai Eemelin lopulta murtumaan. Itkien hän tunnusti olevansa yksin niin Marjaana Hakalan surman kuin rahojen varastamisenkin takana.

Asiaa käsiteltiin Halikon kihlakunnanoikeuden ylimääräisillä käräjillä heinä‐elokuussa 1899. Tuomio, jonka hovioikeus 21.9.1899 vahvisti, oli kova. 15‐vuotias Eemeli tuomittiin murhasta ja näpistyksestä erittäin raskauttavien asianhaarain vallitessa yhteensä 10 vuodeksi ja 11 kuukaudeksi kuritushuonerangaistukseen Turun Kakolaan.

Karmaisevalla tarinalla on yhtymäkohtia nykyaikaan. Velloohan myös omassa ajassamme keskustelu lasten ja nuorten lisääntyvästä pahoinvoinnista, joka pahimmillaan voi johtaa syrjäytymiseen ja jopa äärimmäisen väkivaltaiseen käyttäytymiseen. Riipaisevinta asiassa on se, että edes turvaverkostonsa valppaaksi virittäneellä nyky‐yhteiskunnalla ei toisinaan tunnu olevan välineitä puuttua ongelmaan, ainakaan riittävän ajoissa.

Tiedän jo, että Eemeli kärsi tuomionsa ja vapautui aikanaan vankilasta, mutta miten hänen elämänsä jatkui sen jälkeen? Siitä täytynee ottaa selvää seuraavaksi.