IISALO: ”Olen Aune Iisalo (s. Juntunen, 1909–2008) ja olen eläkepäivilläni tullut Saloon. Olen toiminut lotissa ja nyt haastattelen Salon entisiä lottia: Maija Peltonen (e. Knaapi s. Tuisku, 1907–1992), aikanaan pikkulottien johtaja, hammaslääkäri Arna Inkari (1920–2009), rivilottana paljon työskennellyt ja hammaslääkäri Inkeri Linna (1914–1992), Salon lottien viimeinen sihteeri.”

Lottatoiminnan alku Salossa

86-vuotias Vivi Nohteri (1901–) muistelee: ”Heti Salon vapauduttua 11.4.1918 tarttuivat naiset ripeästi työhön. Rouvat Olga Drugg (1857–1951) ja Bertha Canth (1869–1963), josta sitten oli tuleva osaston tunnetuin lotta, järjestivät väliaikaisen sotilasruokalan Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen rukoushuoneelle. Noin seitsemän viikon ajan jatkui tämä kokonaan lahjoitettujen muonavarojen ja innostuneen vapaaehtoisen palveluksen varassa toimiva muonitus Salon kautta kulkeville sotilaille. Tätä voidaan pitää lottatoiminnan alkuna.

Salon ensimmäisillä lotilla oli Tyra Westerlingin (s. von Knorring, 1889–1971) sommittelema lottapuku vuodelta 1920. Videon kuvassa mm. Vivi Nohteri, Liina Kokkosalmi (s. Rauman, 1871–1959), Saima Kaarto ja Göta Kirvelä (1899–).”

INKARI: ”Vuonna 1922 hyväksyttiin määrätty lottapukumalli. 1930-luvulla otetussa kuvassa Salo-Uskelan lotilla on yhtenäinen puku, emännillä valkoinen esiliina ja päähineenä valkea huivi. Lottapukuun kuului lottaneula, jolla kaulus kiinnitettiin edestä. Myöhemmin tulivat käyttöön hihamerkit, jotka osoittivat mihin piiriin, jaostoon ja toimialaan lotta kuului. Piirin käsivarsikilvessä oli asianomaisen maakunnan värit. Mitalimerkit olivat koulutus-, harrastus- ja ansiomerkkejä.

Salo-Uskelan Suojeluskunnan esikunta kutsui 6.2.1920 Salon VPK:n talolle asiaa harrastavia naisia. Silloin perustettiin virallisesti Salon Suojeluskunnan Lotta Svärd -osasto.”

IISALO: ”Lotta Svärd -yhdistykset järjestäytyivät itsenäisiksi 1920-luvun kuluessa, niin Salossa kuin muuallakin.”

INKARI: ”Jo toisessa kokouksessa toiminta jakautui neuloma-, sanitääri- ja emäntäosastoihin. Myöhemmin nimet olivat varusjaosto, lääkintäjaosto ja muonitusjaosto, sekä uutena keräys- ja kansliajaosto.”

IISALO: ”Lotta Svärd -nimi on lähtöisin Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoiden Lotta-runosta: Kun Svärd sotahan käskettiin, hän lottansa vei mukanaan.”

INKARI: ”Mannerheim käytti paraatissa 16.5.1918 ensimmäisenä Lotta Svärd -nimitystä naisista, jotka olivat auttaneet sotilaita vapaussodan aikana niin rintamalla kuin kotitehtävissäkin.”

Järjestön tarkoitus

INKARI: ”Lotta Svärd -yhdistyksen tarkoituksena oli herättää ja lujittaa suojeluskunta-aatetta ja avustaa suojeluskuntia suojaamaan uskontoa, kotia ja isänmaata. Jäseneksi voi paikallisosaston johtokunta hyväksyä jokaisen lailliselle yhteiskuntajärjestykselle uskollisen naisen, jolla on kahden tunnetun ja luotettavan henkilön suositus. Alaikäisillä tuli olla holhoojan kirjallinen suostumus.”

LINNA: ”Lottalupaus kuului näin: Minä lupaan kunniasanalla niin, että rehellisesti ja omantunnontarkasti avustan Suojeluskuntaa sen puolustaessa uskontoa, kotia ja isänmaata sekä noudatan toiminnassani Lotta Svärd -yhdistyksen sääntöjä. Lupaus annettiin alussa Suojeluskunnan päällikölle tai lottien puheenjohtajalle. Myöhemmin sen vastaanotti pappi kirkossa.”

Kokous- ja toimintatilat

INKARI: ”Oman talon rakentaminen yhdessä Suojeluskunnan kanssa käynnistyi marraskuussa 1922 tehdystä kauppakirjasta, jolla ostettiin 24 000 markalla tontti Pukkilan Oskari Lehmussaarelta (1863–1929). Talo tuli maksamaan n. 500 000 markkaa, vaikka tarvittava puutavara saatiin lahjoituksena Uskelan metsänomistajilta. 1980-luvulla Uskelan Maamiesseuran omistamassa talossa toimi Salon Kotiteollisuuskoulu.

Talon vihkiäisjuhla pidettiin 23.11.1924. Rakennusvelkaa maksettiin lottien taloon 1.6.1924 perustaman kahvilan ja ruokalan tuotolla. Ruokalaliikettä hoiti paikallisosaston puheenjohtaja Paula Martelin (e. Axelsson s. Nordlin, 1871–1963), videon kuvassa hänen kanssaan on Kerttu Tirronen (e. Kara s. Sahlstedt, 1905–1996) ja Jenny Kirstilä-Lindstedt (1911–). Suojeluskunnantalolla (nykyinen Sininen talo) pidettiin usein juhlapäivällisiä, joiden tuotto käytettiin kokonaan talon kustannuksiin. Myös pääsiäis- ja joulumyyjäisiä pidettiin. Näillä kerättiin varoja myös mm. varusmiesten auttamiseksi ja Mannerheimin Lastensuojeluliitolle. Suojeluskuntatalo sijaitsi silloisen eläintorin laidassa, joka on nykyistä Sibeliuspuistoa Vähäjoen rannalla.”

Kursseja ja varainhankintaa

LINNA: ”Lääkintälottien koulutukseen kuuluivat ensiapukurssit ja luennot sekä sairaalaharjoittelu. Kurssit olivat noin kaksi viikkoa kestäviä. Pitkäaikaisin lääkintäpäällikkö oli Maija Vuorinen, joka menetti poikansa talvisodassa. Videon kuvassa hänen kanssaan on myös muonituspäällikkö Bertha Canth, joka oli menettänyt vapaussodassa sekä miehen että poikansa.”

INKARI: ”Muonituslotat vastasivat muonituksesta suojeluskuntien harjoitusten yhteydessä, mutta myöskin ulkopuolisten tilaisuuksissa: Varsinais-Suomen maakuntajuhlilla kesällä 1935 ravintolakatos oli eläintorilla. Silloin kahvi maksoi kaksi markkaa ja hernekeitto kolme markkaa.

Varusjaoston lotat täyttivät esim. patjoja suojeluskunnan kurssilaisia varten. Videon kuvassa auton lavalla ovat Vera Vataja (s. Westerling 1892–1979), Jenni Renvall, Maire Eugenie Tappura (1908–1979) ja Alli Jonkari (myöh. Liukas 1878– n. 1970) sekä paikallispäällikkö Elli Säilä.

Keräys- ja kansliajaoston tehtävinä olivat rahan keräykset, juhlat, iltamat, tavaran keräily, ilmoitusten hankinta, merkkien (esim. valkokukkamerkit) ja korttien sekä arpojen myynti. Vuonna 1938 jaoston koulutusohjelma jakautui kolmeen osaan: keräysosastoon, kansliaosastoon sekä viestitys- ja ilmavalvontaosastoon. Talvisodan jälkeen vuonna 1941 siitä muodostettiin kaksi erillistä jaostoa: toimisto- ja viestijaosto sekä keräys- ja huoltojaosto.”

Kokoontumisia ja tapahtumia

INKARI: ”Keskiviikkoisin Salossa pidettiin lottien ompeluillat, joissa tehtiin käsitöitä myyjäisiä ja arpajaisia varten. Samalla pidettiin viralliset kokoukset. Hiihto- ja kävelymerkkejä suoritettiin: vaatimus oli 10 x 10 km, selkärepussa kolmen kilon pakkaus. Hiihtokilpailuja pidettiin yhdessä suojeluskuntalaisten kanssa.

Salo-Uskelan lottavoimistelijoiden toiminta alkoi v. 1935. Johtajina oli mm. Aune Pärnänen. Voimistelijat osallistuivat suojeluskuntaväen juhliin, vuonna 1936 esim. Viipurissa.”

IISALO: ”Yhteislaulu kuului kokouksiin ja ompeluiltoihin. Lotta Svärd-julkaisu Suojeluskuntäväen laulukirja on vuodelta 1928. Siinä oli erilaisia lauluja, hengellisiä, isänmaallisia, sotilaslauluja ja maakunta- ja kansallislauluja: tietenkin lottalaulu ja mm. Jääkärin marssi, Oi kallis Suomenmaa, Kapteeni katsoi horisonttihin, Maantie on kova kävellä ja Hakapasterin marssi.”

INKARI: ”Salo-Uskelan lottakuoro perustettiin 28.2.1921. Johtajana toimi Elli Renvall (s. Blomqvist, 1880–1972) varajohtaja oli Katri Tamminen ja säestäjä Maire Eugenie Tappura. Salon lottiin liittyi v. 1930 armoitettu kuoronjohtaja Irja Vermola (s. Viinamäki, 1908–2001). Hänen johdollaan muodostettiin suojeluskunnan mieskuorosta ja lottien naiskuorosta Salo-Uskelan suojeluskuntaväen sekakuoro, josta sotien jälkeen muodostui Salon Laulajat -sekakuoron kantajoukko.”

Pikkulottatoimintaa

PELTONEN: ”Toimin valmistuttuani Mikkelin läänissä kotitalouskonsulenttina, mutta palasin v. 1934 Salon seudulle, jossa toimin pikkulottien johtajana. Lisäksi mukana olivat Irja Santavirta (myöh. Castren, 1911–1874), Eila Kemppi, Inkeri Linna, Jeanne-Marie von Knorring (1916–2008) ja Maire Eugenie Tappura.

Alkuvuosina johtajina olivat Irja Vermola ja Helmi Sainio, josta myöhemmin tuli lottien puheenjohtaja. Tytöt saivat alkuopetuksen lottatyöhön. Alussa oli pikkulottia noin 60, sotavuosina jo 170. Pikkulotilla oli oma merkkikin, jonka he kiinnittivät lottapukuunsa. Toimintaan kuului mm. näytelmien esittäminen, kuorolausuntaa ja -laulua. Suosituimpia runoja oli Uuno Kailaan Isänmaan lipulle, josta yksi säkeistö kuului: Häivytä mielistä hulmunnallas karsaus pois, vihan varjot pois, ett’ olis veljiä veljet allas, kansamme kansa ois!

Pikkulottaleirejä ja -muistoja

Pikkulotille pidettiin leirejä pääasiassa kesäisin järvien rannoilla. Retkiäkin tehtiin, mm. tammikuussa 1943 Muurlaan: käytiin kirkossa ja sankarihaudalla, ja kansanopistolla oli juhla, jossa kirkkoherra Oiva Salmela (1907–1977) puhui. Kerran tehtiin hiihtoretki myöskin Salaisten kartanoon rouva von Knorringin kutsusta. Suunnistustakin opeteltiin, suojeluskuntalainen opettajana.”

INKARI: ”Yhteiskoulun alaluokkien oppilaat kuuluivat yleensä pikkulottiin. Vappuna järjestettiin hauskoja lastenjuhlia, joissa oli laulua, lausuntaa ja näytelmiä. Hauskin muisto oli se, kun voitin sieltä elämäni ensimmäisen nuken.”

PELTONEN: ”Hauskaa oli pakettien valmistaminen rintamalle, tuntemattomalle sotilaalle tai Salon sairaalaan, jonne ne vietiin itse. Riemu oli korkeimmillaan, kun saatiin rintamalta kiitoskirjeitä kenttäpostissa.

Pikkulottien päällikkönä Suomessa toimi Saara Forsius (1902–1988) Vihdistä. Hän kävi usein Salossakin, ja häneltä sai innoittavia neuvoja.

Lottatyttöjen kultaisissa sanoissa on kymmenen erinomaista elämänohjetta, joita lottatytöt yrittivät noudattaa. Tunnuksena oli: ”Ilomielin valmiina palvelemaan, kun kutsuu syntymämaa.”

Vuosi 1939 ja YH

INKARI: ”Linnoitustöissä oli salolaisia poikia ja muonitustöissä myös salolaisia lottia. Miehiä oli noin 70 000, ja lottia noin 250.”

LINNA: ”Lotat suorittivat myös varojen keräystä listoilla kaikkialla Suomessa.”

IISALO: ”Lokakuun alussa tuli Suomelle kutsu saapua Moskovaan alueneuvotteluihin. Sen vuoksi pantiin toimeen ylimääräiset kertausharjoitukset eli YH, jolloin reserviläisjoukot suojeluskuntapiireittäin kutsuttiin aseisiin ja kokoontumispaikkoihin. Näin myös Salossa.”

INKARI: ”Reserviläisiä kokoontui VPK:n talolle, jossa rovasti Henrik Linkonen (1876–1946) piti lähtörukouksen.

Alkuperäiseltä ääninauhalta kuullaan Salon lottien puheenjohtajan Helmi Sainion kertomus, kuinka Salon lotat hälytettiin keskellä yötä toimintaan YH:n aikana.”

HELMI SAINIO: ”Mä muistan sen lokakuun yön, kun keskellä yötä puhelin soi, ja minulle ilmoitettiin, että muonituslotat koolle kello 8 aamulla. Ja kello 3 pitää olla sitten lihakeittoa päivälliselle. Minä en tietysti enää nukkunut sen jälkeen. Ja kello tuli siinä vähän yli viisi ja minä nousin ylös. Kun minä olin kuullut tämän puhelinsoiton, niin minä rupesin epäilemään, että olisiko se ollut sitten vasta kahdeksalta. En enää saanut unta, nousin ylös ja suuntasin pihalle katsomaan, että onko täällä todella erikoista. Ja täällähän oli sitten liikettä, mutta ei mitään suurempaa joukkuetta. Minä menin kotiin sitten ja odotin siinä lähemmäs puoli kuutta ja menin tänne Canthin oven taakse ja koputin hiljaa ikkunaan. Ja eipä siinä paljon tarvittu, ennen kuin Canth siellä aukaisi oven, ja minä selitin, että nyt meidän pitää mennä suojeluskuntatalolle, ja niin me menimme tänne suoraa päätä.”

Eläinlääkintää, ilmavalvontaa

INKARI: ”Hevosista puheen ollen tulee mieleen lotta Lahja Vuori, meidän eläinlääkintälottamme. Hän kävi kurssin Helsingissä vuonna 1936. Koko jatkosodan ajan hän oli komennuksella. Hänen mukaansa hevoset luottivat lottiin paremmin kuin asepukuisiin miehiin. Olivat kokeneet kovia sodassa.” Ks. Lahja Vuoren muistelmat s.20.

IISALO: ”Lottia tarvittiin uusiinkin tehtäviin. Heitä oli koulutettava radioviestintään, ilmavalvontaan ja säähavaintotoimintaan. Mutta perinteinen lääkintälotta- ja muonituslottatoiminta oli kuitenkin kaikkein laajinta. Lääkintälottia erikoisesti tarvittiin sotasairaaloihin, joita YH:n aikana varustettiin.”

INKARI: ”YH:n alkaessa perustettiin Salon ilmavalvonta-asema Uskelan kirkontorniin. Lotat suorittivat vartioinnin – kolme neljä lottaa yhtaikaa tornissa. Alussa tähystettiin kellotapulin suurista ikkunaluukuista. Sitten näkyvyyden parantamiseksi rakennettiin portaat tornin huippua kohti ja peltikattoon puhkaistiin ikkunat. Niistä oli näkymät esim. kauppalan suuntaan, omakotialueelle ja Vuohensaareen päin.

Kellotapulin ovi pidettiin lukossa ja avainta säilytettiin IV-majassa. Sen takahuoneeseen oli lotille järjestetty siskonpeti, missä vartiosta vapautunut lotta saattoi yöpyä, ellei halunnut keskellä yötä pilkkopimeässä ja 30 asteen pakkasessa tallustella kotiin. Majalta lähtiessä kokeiltiin joskus käsikäyttöistä hälytyssireeniä.

IV-aseman päällikkönä toimi salolainen SK-alikersantti Antti Anttila. Lottavahvuus oli noin 25 lottaa. Vaihto tapahtui aina kahden tunnin välein. Hiki tuli usein ennen kuin kirkonmäki ja portaat oli kiivetty paksuissa talvitamineissa. Videon kuvassa IV-päällikkö Antti Anttila sekä lotat Aini Leino ja Heidi Inkari (1917–2006). Vrt. artikkeli s. 23.

Säähavaintokursseilla ei tainnut Salon lottia olla, mutta muilla kursseilla kylläkin. IV- ja viestikurssit pidettiin Salossa kesällä 1940. Koulutus valmensi lotat myös ilmavalvontakeskuksen eli IVAKin tehtäviin. Lotat kävivät muiden lottapiirien järjestämillä kursseilla mm. Tuusulan päällystökoululla, Syvärannan lottaopistossa sekä Karkun Sorja-opistolla ja Paimion kansanopistolla. Jatkosodan jo puhjettua havaittiin puutteita mm. radisteista. Niinpä vuonna 1941 järjestettiin Syvärannan lottaopistolla kahden kuukauden radistikurssi, johon osallistui kaksi salolaista lottaa, nimittäin Hilkka Halme (1923–1958) ja Anneli Drugg.”

Evakot tulevat

PELTONEN: ”Muistan oikein hyvin, kun seisoin itse Salon asemalla ja odotin siirtoväkeä tuovaa junaa. Sieltä tuli paljon surullisia ihmisiä, joille me kaikki koitimme olla niin hyviä, kuin vaan suinkin osasimme. Heidät johdatettiin Keskuskoululle, jossa lotat olivat valmistaneet heille ruokaa. Paikalla oli myös Salon ympäristöstä ihmisiä, jotka veivät heidät majoituspaikkoihinsa. Kyllä he puhuivat siitä kuinka olivat kotoa lähteneet. Kyllä siinä paljon itkettiin, me lotatkin varmasti itkettiin heidän kanssaan.”

INKARI: ”Keskuskoulun ensiapuasemalla toimivat päivystäjinä mm. Anni Ronkanen ja Alma Vilpo (1897–1979). He joutuivat hyvin usein hoitelemaan yksin tulleita siirtolaisia näiden sijoituskoteihin ja tekivät siinä melkoisen päivätyön.”

PELTONEN: ”Ihmisiä oli niin paljon, että pikkulottien apuakin tarvittiin.”

Välirauhan aika

INKARI: ”Helmikuussa 1941 syntyi uusi suojeluskunta- ja lottapiirijako. Lotille tuli uusia tehtäviä, ja mm. toimistolottien työ moninkertaistui.

Välirauhan aikana uusilla rajoilla lotat osallistuivat muonitus- ja kanttiinitehtäviin miesten suorittaessa linnoitustöitä. Salosta tähän toimintaan osallistui Siviä Pietilä Hangon lohkolla, jossa oli Salon piiristä muitakin lottia, ainakin kaksi lottaa Halikon Vaskiolta.”

Jatkosodassa lottia rintamalla

INKARI: ”Jatkosodan alkaessa Salon IV-lotat saivat välittömästi liikekannallepanomääräyksen, osa Saloon perustettuun IVAKiin ja osa toimistolotiksi. IVAK sijaitsi Salon Säästöpankintalon kellarissa.

Jatkosodan aikana jätettiin Salo-Uskelan kirkontorni ja vartiointi siirrettiin Pahkavuoren mäellä sijainneeseen, huteralta näyttäneeseen avotorniin. Siellä oli vartija enemmän säiden armoilla kuin kirkontornissa. Monet Salon talvisodanaikaiset IV-lotat olivat uskollisesti vartiotehtävissä jatkosodankin ajan. Lottatytötkin olivat auttamassa. Ahkerimpia tornilottia olivat Maire Tappura, Kirsti Salonen-Vahanen ja Kaisu Vataja. Kuvassa 3 (s. 24) lotat Helvi Juvonen ja Kyllikki Poutanen s. Snellman (1910–1967) tähystys- ja viestitystehtävissä.”

LINNA: ”Salon ilmavalvonnalla oli merkitystä myöskin Turulle, koska täältä ilmoitettiin, milloin viholliskoneita oli tulossa. Mikäli koneet eivät kyenneet pommittamaan Turkua, pudotettiin pommit Saloon: Salon Yhteiskoulua pommitettiin 3.7.1941.”

INKARI: ”Muonitus oli Salon seudulla varmaankin lottien tärkein tehtävä siinä vaiheessa, kun reserviläisjoukot kokoontuivat Saloon sijoituspaikkoihinsa lähtöä varten. Ryhmän päälotta Kaisa Tuominen (s. Stockfelt, 1916–1999) opetti seuraavasti: Ett jos sää keität perunii tai kaffet, niin pistä vähän vett vaa. Lotat hoitivat koko sokeritehtaan ruokalan ja autokomppanian muonituksen.

Salon IT-patteri oli sijoitettu Öörnin pellolle, ja lotat muonittivat patterin miehistön. Suojeluskunnan talolla muonitettiin SK-piirin henkilökunta sekä muut Salossa komennuksella olevat sotilaat ja lotat. Siirtolaisten ja inkeriläisten huolto ja muonitus oli järjestetty VPK:n talolle ja Keskuskoululle. Yhteyslottana oli Hildur Koskivaara (1910–1980). Keskuskoululla huolehti muonituksesta lotta Eeva Renvall. Osuuskaupan leipomossa suoritettiin armeijalle tulevan leivän leivonta. Lottien leipomistyö oli jättiläissuoritus. Kullakin piirillä oli oma kiintiönsä. Talvisodan aikana koko maassa leivottiin 100 000 kiloa päivässä ja jatkosodan aikana 60 000 kiloa päivässä.”

Lottia rintamalla

LINNA: ”Sotilaat kertoivat, että heti kun tuli pienikin tauko keskityksestä, niin kohta tuli lotta muki kourassa ja kysyi haluaako joku kahvia, siis korviketta.”

INKARI: ”Lottien kanttiinit toimivat sotatoimialueella, siis lähellä rintamalinjaa.

Aune Mäkipää (1911-2008) oli Salo-Uskelan paikallisosaston jäsen numero 300. Hän oli komennuksella 17. divisioonan esikunnan toimistolottana, hänellä oli oma kirjoituskoneensa sodassa mukana.”

Salon lääkintälottia komennuksella

LINNA: ”Suurin osa Salon lääkintälotista oli todennäköisesti Syvärillä, kenttäsairaalassa. Heitä toimi jopa leikkaussaleissa hoitajien apuna.”

INKARI: ”Lotta oli väsymätön hoitaja. Lotta Kaarina Haarjärvi (1919–2015) sai komennuksen lääkintätehtäviin. Hän luuli pääsevänsä hoitamaan suomalaisia sotilaita. Mutta toisin kuitenkin kävi. Hänen työpaikakseen nimittäin tuli sotavankisairaala. Komennus oli komennus ja tehtävä oli otettava vastaan.

Lääkintälotta Liisa Harjanne (1910–2006) Virkkalan lotista sai komennuksen KS 38. A-osastolle. Hänen sisarensa Kerttu Harjanne (myöh. Inkari, 1916–2001), oli saman kenttäsairaalan muonituslottana. Salosta Anni-Mari Vataja (1918–2007) oli saman sairaalan apteekissa lottakomennuksella. Kenttäsairaala 38. A-osasto toimi asemasodan aikana Syvärillä Vaasenissa. Kenttäsairaalasta potilaat lastattiin ensin linja-autoon, asemalla sitten linja-autosta ulos, ja sisälle junaan vaikka ikkunan kautta. Siitä alkoi tuskallinen matka sotasairaalaan tai muualle jatkohoitoon.”

Kaatuneita

IISALO: ”Lotat joutuivat rintamaolosuhteissa monta kertaa hyvin vaikeisiin ja järkyttäviinkin olosuhteisiin, kuten toimiessaan kaatuneiden evakuointikeskuksessa.”

INKARI: ”Se oli murheellista työtä. Kun lotta Tuulikki Lehtinen (myöh. Jalonen, 1910–1979) Kruusilan Topulista oli kenttäsairaalassa vastaanottamassa haavoittuneita, hän löysi kaatuneiden joukosta oman veljensä ja vähän ajan päästä toisenkin. Niinpä hän lähti kuljettamaan veljiään kotiin Kiikalan sankarihautaan kätkettäviksi. Topulin talo joutui antamaan isänmaalle viisi poikaa, joista ensimmäinen menehtyi sairauden vuoksi jo varusmiesaikanaan vuonna 1926. Edellisten lisäksi talosta kaatui vävy. Valtatie 1:n (nykyisen 110-tien) varrella Topulin talon eteen on pystytetty muistomerkki näille sankarivainajille.

Salon piirin lotta Helmi Regina Salonen (1918–1942) oli Kiestingin suunnalla komennuksella, kun hän sairastui ja kuoli Kajaanin sotasairaalassa 22.6.1942. Hän oli syntynyt Salossa ja toimi Halikossa Kumion koulun opettajana. Hän toimi myöskin lottatyttöjen johtajana Vaskiolla.”

LINNA: ”Salon lottien lippu teki monta kertaa kunniaa sankarihautausten yhteydessä sankarivainajille. Useimmiten mukana olivat lotat Maija Vuorinen ja Maire Tappura lipunkantajina. Myös Maija menetti poikansa kaatuneena.”

INKARI: ”Salo-Uskelan lotat olivat saaneet oman lipun talvella 1935. Lipun oli suunnitellut taiteilija Matti Warén (1891–1955). Videon kuvassa on naulausvuorossa keskusjohtokunnan puheenjohtaja Fanni Luukkonen (1882–1947). Toimitusta seuraa Salo-Uskelan puheenjohtaja Elin Tarén (e. Kuusio s. Klaavu, 1885– 1956).”

”Lottakenraali”

INKARI: ”Fanni Luukkonen oli Lotta Svärd -keskusjohtokunnan pitkäaikaisin puheenjohtaja. Leikkimielellä häntä nimitettiin joskus lottakenraaliksi. Hän sai myös kenraalin arvoisia kunniamerkkejä. Sotamarsalkka Mannerheim ojensi 29.6.1940 Fanni Luukkoselle ensimmäisen luokan Vapaudenristin miekkoineen Tuusulan kurssin päättäjäistilaisuudessa. Ylipäällikön viimeisestä päiväkäskystä 31.12.1944 luettiin: Puolustusvoimaimme nimessä – ja uskon tässä esittäväni jokaisen miehen mielipiteen – kiitän sydämestäni lottiamme, joitten uhrautuva toiminta myöskin vaarallisimmilla paikoilla on kautta aikojen säilyvä ylevänä esikuvana Suomen naisille.”

Lottien lukumäärät

IISALO: ”Lotat suorittivat hyvin huomattavan tehtävän sekä kotirintamalla että myöskin sotatoimialueella. Hehän vapauttivat noin divisioonan verran, eli noin 20 000 miestä varsinaisiin rintamatehtäviin.”

INKARI: ”Talvisodan aikana oli lottiemme jäsenmäärä, pikkulotat mukaan lukien, noin 150 000. Lottavelvollisuuttaan oli täyttämässä noin 90 000 lottaa, heistä sotatoimialueella 25 000. Jatkosodan aikana komennuksella olleiden lottien määrä oli noin 95 000.

Lakkautushetkellä 23.11.1944 oli jäsenmäärä kaikkiaan 232 000. Lotta-velvollisuuttaan täyttäessään kuoli sotien aikana 292 lottaa. Heistä oli kaatuneita tai kadonneita 117. Muut kuolivat sairastuttuaan komennusaikanaan. Pysyvän vamman saaneita tai sairastuneita lottia ei ole luetteloitu. Viimeinen Salo-Uskelan piirin toimittama Juttu-Lotta -lehti oli omistettu komennuksella olleille Salo-Uskelan lotille.”

Lopuksi

INKARI: ”Salo-Uskelan lottien viimeinen johtokunta (kuva 4): Inkeri Linna, Maija Peltonen, Vappu Vuori, Hilja Hoviniemi, Hildur Koskivaara, Alli Jonkari, Elsa Sandelin (1894-1977), Maija Vuorinen, Bertha Canth, Kerttu Säilä ja Elin Tarén.”

IISALO: ”Me (vuonna 1988) jo ikääntyneet entiset lotat muistelemme kiitollisin mielin lotta-aikojamme. Kiitollisin mielin siitä, että me saimme niin rauhan kuin sodan aikana omalta osaltamme varmistaa maamme itsenäisyyden säilymisen tuleville sukupolville."