Sukututkimusharrastukseni alkua minun on vaikea ajoittaa tarkasti kalenteriin. Tärkein syy lienee se, ettei ruuhkavuosina juuri vapaa-aikaa harrastuksiin riittänyt. Ja työtkin usein kulkivat kotiin iltapuhteiksi tietokoneiden myötä. Omilta vanhemmiltani en ehtinyt juuri mitään kysellä. Sukututkimukseen kannustivat lähinnä perityt arkistot – pääasiassa valokuva-albumit, kirjeet ja kortit. Vanhimmat niistä olivat isovanhemmiltani 1800-luvun loppuvuosilta. Haasteena valokuvissa on ollut henkilöiden tunnistaminen. Äidinäitini albumit olivat mainio poikkeus, koska niissä on kuvien henkilöt ja tapahtumat nimetty. Postilähetysten läpikäynnin haasteena on (edelleen) kielimuuri – suurin osa niistä on venäjäksi, saksaksi tai esperantoksi. Helpoimmin selvitettävä pienempi osa viesteistä on suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Olen aina lohduttanut itseäni sillä, että eläkkeellä on sitten aikaa näihinkin paneutua (apuna mm. laatikollinen esperanton sanakirjoja ja kielioppeja) – milloinkahan tämäkin päivä koittaa?

Olin kuunnellut Torsti Salosen sukututkimuskurssin lukukaudella 2004–2005. Sen jälkeen työkalupakkini on taidon kasvaessa vähitellen karttunut. Keskeinen apu jo tuolloin oli HisKi-tietokanta – tallennusvirheistään huolimatta. Sen avulla pääsin varhain kartoittamaan esipolviani niin Elimäeltä kuin Tyrväältäkin. Sen jälkeen vain oli mentävä Kansallisarkistoon Helsingissä tutkimaan mm. rippikirjoja mikrofilmeiltä. Valokuvia en tuolloin vielä osannut ottaa, vaan oli kirjattava tiedot paperille. Kovin pitkälle en silloin työkiireiltäni päässyt. Oman potkunsa sukututkimukselle ovat antaneet puolisoni suvun sukuyhdistysten kokoukset, joihin listaamiani sukupuita tai -tauluja on pitänyt tarkistaa ja täydentää.

Suuri sysäys sukututkimukseen oli serkultani saatu tietokanta, jossa äitini sukua oli selvitetty noin 3000 henkilön verran aina 1200-luvun Flemingeihin asti. Tuolloin minulla oli käytössä WinFamily-ohjelma (n. 1999–2006) – viimeinen päivitykseni oli vuodelta 2005. Sen myötä alkoi avautua myös netin kautta apua sukututkimukseen.

Siirryin sitten Kai Kailan luoman Sukuohjelmisto2000-ohjelman käyttäjäksi (2004–2012). Kun tuki tuohon ohjelmistoon alkoi hiipua, siirsin tiedot netin kautta löytämääni Legacy-ohjelmaan (2012–). Aluksi se oli englanninkielinen, mutta pian tuli suomenkielinen versio kuten 16 muutakin kieltä. Maksoin ohjelmasta vuonna 2012 ainoastaan 40 USD. Uudet päivitykset ovat sen jälkeen olleet ilmaisia, vaikka ohjelmisto on jo siirtynyt MyHeritagen omistukseen. Legacy tarjosi jo varhain linkkejä niin MyHeritage-tietokantoihin kuin myös siirtosuomalaisten Amerikan lähteisiin. Aluksi Legacy tarjosi varmuuskopioinnin pilvipalveluun, mutta siitä on jo luovuttu – ehkä tietosuojan vuoksi. Olen tähän ollut hyvin tyytyväinen – Legacy on minulla nykyään vain omalla tietokoneellani oleva tietokanta mahdollistaen siten kaiken tiedon tallentamisen myös elossa olevista. Nyt henkilöiden määrä Legacyssa on jo liki 60 000 (suurin osa tyrvääläisiä) ja kaikki ohjelman ominaisuudet eivät ole vieläkään käytössä.

Pidin vuosia rinnakkain tietokantaa myös internetissä MyHeritage-ohjelmassa (2013–). Aluksi se oli ilmaista, mutta muuttui tietokannan kasvaessa maksulliseksi. Suurin houkutus ohjelman käyttöön oli sen tarjoama SmartMatches-toiminto, jolla löytyi linkkejä niin muihin MyHeritage-sukupuihin kuin esim. siirtolaisuuslähteisiin Amerikassa. Aluksi pyrin hyväksymään ehdotettuja osumia, mutta pian se kävi mahdottomaksi – joillakin esivanhemmilla oli yli 200 osumaa eri sukupuissa. Lopulta luovuin kokonaan omasta sukupuusta MyHeritagessa ja olen sen jälkeen pyrkinyt käyttämään sitä vain tiedonhakuun – vaihtelevalla menestyksellä. Valitettavasti vuosimaksu on melko kallis ilman omaa sukupuutakin.

Geni-ohjelman otin käyttööni jo vuonna 2009. Houkutuksena oli ajatus yhdestä maailmanlaajuisesta sukupuusta, jossa pyritään yhdistämään kaikki mahdolliset rinnakkaiset profiilit. Pian huomasin, että Genin avulla virheellisten tietojen korjaaminen on järkevällä pohjalla, koska (tietosuojan puitteissa) kaikki muutokset ovat jäljitettävissä, ja yhteyttä voi ottaa muutosten tekijöihin Geni-viestien avulla. Myös valokuvien jakaminen on helppoa – Geni toimiikin vähän niin kuin sukututkijan ”naamakirjana”. Käytän edelleen Geniä lähes päivittäin. En kuitenkaan pidä siellä henkilökohtaista sukupuuta, vaan keskityn jakamaan keräämiäni tietoja edesmenneistä henkilöistä ja yhdistelemään rinnakkaisia profiileja.

Eläkkeelle päästyäni huomattavan osan sukututkimuksesta on vienyt vapaaehtoistyö. Kuvasin jo vuonna 2012 SSHY:lle mikrokorteilta Valkealan ja Anjalan kirkonkirjoja.

Sittemmin alkoivat alkuperäiskuvaukset yhdessä Risto Sinervon kanssa Salon seurakunnassa ja Kemiönsaaressa sekä toisella porukalla Somerolla ja Lohjalla. Vapaaehtoistyöksi voinee lukea myös aktiviteetit Salon Seudun Sukututkijoissa ja Salon Seniorien sukututkimuskerhossa. Käyn myös Genissä vastaamassa yhteydenottoihin, joita tulee päivittäin ylläpitämistäni yli 27 000 profiilista.

Jäljellä olevaa eläkeikääni pitää pian ruveta priorisoimaan tehokkaammin, jotta pääsisin tutkimaan ja järjestämään kotiin kertynyttä sukututkijaa kiinnostavaa monikielistä arkistoa. Se olisi siksikin suotavaa, että jälkipolvet eivät todennäköisesti näe niiden oikeaa arvoa – varsinkaan jos sisältöä ei ole riittävästi järjestetty ja mahdollisesti digitoitukin.