Omaa isälinjaani tutkittiin alustavasti 1980-luvun loppupuolella. Samalla tilattiin muutaman sukupolven verran virkatodistuksia sekä perunkirjoitusta että sukututkimusta varten. Silloin jo kiinnitin huomiota siihen, että kaikki isälinjani miehet olivat halikkolaisia. Muistan elävästi, kun isälläni oli tapana sanoa, että suku on tutkittu. Minusta se tutkiminen, vuosikymmeniä myöhemmin, on vasta alkutekijöissään.

V. 1998 ilmestyi Maire Kuisminin kirja ”Matrona Vasilintytär Kuisminin ja Ivan Kirilinpoika Kuisminin sukuhaara vanhan Jaakkiman ja Lumivaaran Kumolassa.” (Matrona 1765–1813 ja Ivan 1745– n. 1799.) Maire oli äidinäitini pikkuserkku tai toista sukuhaaraa äitini kolmas serkku. Samalla alkoivat Kuisminin sukuun kuuluvien sukukokoontumiset 2–3 vuoden välein, vuoroin Orimattilassa ja Halikossa. Minun äitini äidinäiti Helena oli viimeinen Kuismin-niminen esivanhempani. Sattumoisin olin syntynyt samana päivänä kuin Helena, mutta 83 vuotta myöhemmin. Syntymäpäiväsankareista on yhteiskuvakin, minun täyttäessä tasan yhden vuoden.

Vuosituhannen vaihduttua aloin siirtää sukupuukaaviota Exceliin, jolloin pystyin yhdellä silmäyksellä havainnoimaan paljon helpommin sukuyhteyksiä. Piilomuistiinpanojen takaa löytyi paljon muuta tietoa. Tutkin myös HisKistä ja alkuperäisaineistoista sukuani, mutta se oli silloin tällöin tapahtuvaa tutkiskelua ja opettelua.

Sattumoisin pääsin v. 2004 TYKS:n erääseen tutkimusprojektiin. Lääkärin haastattelussa tuli ilmi, että olisi mahdollista tehdä myös DNA-testi. Suostuin siihen, kun olin seurannut eri tiedelehdistä, että sellaisia oli mahdollisuus tehdä. Kului varmaan vuosi, ja jo utelin sähköpostitse lääkäriltä, onko testituloksista jotain tietoa. Ei valitettavasti vielä ollut.

Minua kiinnosti isälinjani, koska kaikki yhdeksän minua aikaisempaa sukupolvea olivat halikkolaisia. Mistä sinne on tultu? Silloin en vielä ymmärtänyt ajatella kysymystä: Milloin? Samat kysymykset koskivat myös äitini isälinjaa, ne miehet olivat kaikki jaakkimalaisia. Kummankin linjat ulottuvat 1600-luvun loppupuolelle.

Sitten eräänä pimeänä iltana v. 2006 rohkaistuin ja tein tilauksen National Geographicin 12-markkerin DNA-testistä. En enää tarkkaan muista testin hintaa, mutta se oli liki 200 euroa. Olin niin harvinainen tapaus, että sain ilmaiseksi muutaman vuoden päästä Geno 2 -testauksen. Family TreeDNAkin onnistui sijoittamaan minut oikein vasta vuoden 2024 keväällä. Viimeiset vuodet sen tähden, kun sekoittivat päätesnippiäni edeltävän snippini numerosarjassa numerot 4 ja 2 väärinpäin. Se virhe löytyy vielä monelta eri nettisivulta, jotka käyttävät FamilyTreeDNAn kerran ladattua dataa.

Kun tulokset lopulta tulivat, en ymmärtänyt niistä oikein mitään. Ei mitään emästietoja, vain joitakin lukuja ruudussa. Se selvisi, että olin N3-mies. Oli pakko alkaa selvittää, mitä tulokset tarkoittivat – vai maksoinko turhasta. Netissä oli silloin hyvin vähän tietoa DNA-testauksesta. Löysin FamilyTreeDNAn Suomi-DNA-projektin ja liityin siihen. Tilasin heti kaikki testit, joita siihen aikaan oli mahdollista tehdä: miehille isälinjatesti Y-67 ja äitilinjatesti mtDNA plus, joka käsitti molemmat HVR-1 ja -2 testit. Vapunaattona 2007 tuli mahdolliseksi tutkia myös mitokondrion koodaava osa mtFull Sequence. Olin ensimmäisten joukossa sen testin tilaamisessa.

Loppukesästä v. 2007 Suomi DNA-projektin jäsenet kokoontuivat Helsingissä projektin 1-vuotistilaisuudessa. Meillä oli kaikilla rinnassa lappu, jossa oli nimi, Y-haplo ja markkerimäärä ja joillakin myös mtDNA-haplo, minullakin silloin H. Tilaisuuden kokoonkutsujalla Lauri Koskisella oli kunnioitettavat 69 markkeria. Lauri on Suomi-DNA-projektin perustaja ja ylläpitäjä. Meitä oli paikalla kolmisenkymmentä, lähes puolet Suomi-DNA-projektiin siihen aikaan kuuluneista.

Sukututkimus ja geneettinen sukututkimus ovat siitä asti kulkeneet rinnan toinen toistaan tukien ja innostaen. Innoissani sain myös puhuttua mukaan enoni ja setäni ja muutaman vuoden päästä muitakin lähisukulaisiani. Minulla oli vuosina 2008–2009 ns. tyhjiä DNA-pakkauksia, mutta oli melko vaikeaa saada niille silloin testaajia. Nykyisin Suomen Geneettisen Sukututkimuksen Seuralta (SUGES) saa samaa palvelua. Kävin monen vuoden ajan kuuntelemassa Turku – Tampere – Helsinki -alueella kaikki mahdolliset DNA-testausta sivuavat luennot, ja myös monia perinteistä sukututkimusta käsitteleviä luentoja. Nykyisin onneksi jää matkustelu pois, kun esitelmiä voi seurata etäyhteydellä. Henkilökohtaisen tapaamisen puuttumisen voi laskea miinukseksi.

Jossain vaiheessa latasin Sukujutut-ohjelman ilmaisversion, mutta se täyttyi nopeasti ja hankin täysversion. Kerran tai kaksi latasin päivityksenkin, mutta harmitti se pieni lisämaksu päivityksistä. Eräänä kerhotapaamisena seurasin Attilan Martin selän takana, kun hän esitteli jotakin mielenkiintoista tapahtumaa sukututkimusohjelmallaan. Sen innostamana latasin myös itselleni Legacy-ohjelman, joka sitten jäi pääasialliseksi sukututkimusohjelmistokseni. Varmaan pidin sen visuaalista puolta omiin silmiini paremmin sopivana. Nettisukupuihin en ole koskaan omia tutkimuksiani lisännyt, toki käytän niitä apuvälineinä varsinkin, kun joku pyytää jotain tietoa omasta suvustaan.

Ensimmäisen yleisölle suunnatun DNA-infon pidin vuonna 2008 tapahtumassa, joka järjestettiin äitini isän syntymän 120-vuotismuistoksi. Myös Kuisminin sukutapahtumissa kerroin DNA-testauksista. Alkuvuosina olin useasti Lauri Koskisen apuna Kuulutko Sukuuni -tapahtumassa Vantaalla Suomi DNA -osastolla. Myös yhdistyksessämme olen pari kertaa vuodessa reilun kymmenen vuoden ajan toiminut geneettisen sukututkimuksen teemapäivänä opastajana. Silloin tällöin olen myös eri sukuseuroissa kertonut DNA-testeistä.