Tänä vuonna tulee kuluneeksi 80 vuotta jatkosodan (1941–1944) päättymisestä, minkä vuoksi kodeissa, koulujen oppitunneilla, yhdistysten tilaisuuksissa ja mediassakin on tavanomaista enemmän käsitelty Suomen sotavuosia. Ilahduttavaa on, että monet – varsinkin nuoret – ovat innostuneet selvittämään oman sukunsa sota-ajan vaiheita: Missä isä, isoisä tai tämän isä taisteli, veikö jonkun tie lottatöihin tai sotilaspojaksi, oliko perheen jätettävä sodan vuoksi kotinsa vai tuliko sen osaksi kenties vielä raskaamman uhrin antaminen jne? Esittelen seuraavassa liudan helppokäyttöisiä lähteitä, joiden avulla pieni aikamatka oman suvun sotavuosien menneisyyteen on mahdollinen myös niille, jotka eivät muuten ehkä vielä ole aivan konkareita vanhojen asiakirjojen ja muun historiantutkimuksen lähdemateriaalin käyttäjinä.

Koska paljon tietoa on saatavilla jo valmiina, kannattaa aivan ensimmäiseksi suunnata kirjastoon. Rintamalla taistelleista julkaistiin jo 1970-luvulla moniosainen matrikkeli ”Suomen rintamamiehet 1939–45”. Myös lotista on käytettävissä samankaltainen teos, ”Lotta-Svärd. Hakuteos” (Etelä- Suomi 1973, Pohjois-Suomi 1976). Salon seudun sotahistoriallisesta kirjallisuudesta ansaitsee erityismaininnan 2003 ilmestynyt ”Salon seutu Suomea puolustamassa”, jonka kahdesta muhkeasta osasta varsinkin matrikkeli on sukututkijalle hyvin käyttökelpoinen. Somerolaisista sankarivainajista ilmestyi vuonna 2000 Somero-seuran julkaisema oiva hakuteos ”Someron sankarivainajien muisto”.

Upseereista ja aliupseereista on käytettävissä useita matrikkeleita, samoin Mannerheim-ristin ritareista. Jatkosodan aikaisen ns. Panttipataljoonan miehet puolestaan löytyvät neljännesvuosisata sitten ilmestyneestä hakuteoksesta ”Suomalaisten Waffen-SS vapaaehtoisten matrikkeli 1941–1943” (1999). Kaatuneista on ilmestynyt useita maakunta- tai paikkakuntakohtaisia teoksia.

Viime sotien historian viralliset yleisesitykset ”Talvisodan historia” 1–4 (1978–79, uusintapainos 1984– 1991) ja ”Jatkosodan historia” 1–6 (1988–1994) käyvät yksityiskohtaisuudessaan ja lähdeviitteellisinä sellaisenaan tutkijan lähdemateriaaliksi. Teoksissa käsitellään sotatoimia eri puolustushaaroissa ja rintamalohkoilla hyvin yksityiskohtaisesti, usein komppania- tai jopa joukkuetasolla, ja niiden lehdiltä löytyvät myös täydelliset tiedot sota-ajan joukko-osastoista ja niissä tapahtuneista muutoksista. Puolustusvoimien viime sotien aikana käyttämistä lyhenteistä, jotka on tunnettava, kun siirtyy käyttämään alkuperäisaineistoa kuten kantakortteja ja sotapäiväkirjoja, löytyy kattava ja helppokäyttöinen luettelo arkistolaitoksen Arkistojen Portti -opastussivustolta.

Sotasampo on Itsenäisyyden juhlavuoden (2017) kunniaksi avattu verkkopalvelu, jonka tavoitteena on koota yhteen ja visualisoida talvi- ja jatkosotaan liittyviä keskeisiä tietoaineistoja. Kansallisarkiston aineistoista mukana ovat esimerkiksi Suomen sodissa 1939 –1945 menehtyneiden tietokanta ja kaikkiaan 26 500 joukko-osastojen sotapäiväkirjaa. Myös maanmittauslaitoksen historiallisia karttoja ja paikkatietoa on hyödynnetty. Sotasammon avulla voi esimerkiksi tarkastella taisteluja tai yksittäisten taistelijoiden sotatietä karttapohjilla tai aikajanana. Yksityiset kansalaiset voivat täydentää Sotasampoa liittämälle siihen vaikkapa omaistensa tietoja.

Kansallisarkiston ylläpitämä Suomen sodissa 1939–1945 menehtyneiden tietokanta sisältää tietoja lähes 95 000 viime sotien aikana menehtyneestä. Mukana ovat sekä suomalaiset sankarivainajat että kaatuneet ulkomaalaistaistelijat. Tietoja voi etsiä esimerkiksi henkilön nimen, syntymä- ja kuolinajan tai -paikan sekä kuolintavan perusteella. On kuitenkin muistettava, että tietokannassa on ainoastaan puolustusvoimien palveluksessa olleita. Siitä ei löydy esimerkiksi partisaani-iskujen uhreja eikä ilmapommituksissa surmansa saaneita. Tiedot on kerätty mm. seurakuntien sankarihautaluetteloista, joukko-osastojen tappioluetteloista, Kotijoukkojen esikunnan rovastintoimiston kaatuneiden henkilökortistosta sekä Päämajan kenttäpiispantoimiston kaatuneiden pääkortistosta.

Yhteenvedon yksittäisen taistelijan sotilasurasta saa kätevimmin hänen sotilaspassistaan. Mikäli passia ei enää ole, löytyvät vastaavat tiedot myös kantakortista. Kantakortti on monisivuinen asiakirjavihko, joka sisältää tiedot asevelvollisen kutsuntoihin osallistumisesta, varusmiespalveluksesta, siviili- ja sotilaskoulutuksesta, sotapalveluksesta (jopa tärkeimpine taistelupaikkoineen), ylenemisestä sekä mahdollisesta kaatumisesta tai katoamisesta. Kantakortin koulutus- ja palvelustiedot ovat julkisia, mutta mahdolliset terveydenhoito- ja rangaistuskirjaukset salassa pidettäviä siihen asti, kunnes henkilön kuolemasta on kulunut 50 vuotta. Kantakortti on laadittu vuonna 1897 syntyneistä (= itsenäisen Suomen ensimmäinen kutsuntaikäluokka) ja sitä nuoremmista. Alkuperäisiä kantakortteja voi tutkia Kansallisarkistossa Helsingissä, tai niistä voi tilata maksulliset kopiot. Kaatuneiden kantakortit on digitoitu, ja ne saa käytettäväksi Kansallisarkiston Astia-verkkopalvelun tai Digihakemiston kautta.

Sotilaspassista tai kantakortista saatujen palvelustietojen avulla pääsee käsiksi sotapäiväkirjoihin. Sotapäiväkirjat ovat usein jopa kellonajan tarkkuudella laadittuja esityksiä joukko-osaston tai yksikön toiminnasta. Sotapäiväkirjan pitäjäksi tuli määrätä upseeri, jolla oli tehtävään parhaat edellytykset ja kaikissa olosuhteissa myös mahdollisuudet. Päiväkirjojen tarkkuus vaihtelee huomattavasti sen mukaan, millaisessa toimintaympäristössä ne on laadittu. Esimerkiksi jatkosodan asemasotavaiheen aikana päiväkirjoihin saatettiin kirjata hyvinkin laveita selostuksia vaikkapa kotipaikkakunnan vierailijoista tai viihdytyskiertueista, mutta helmikuun 1940 tai kesän 1944 dramaattisten vetäytymistaisteluiden aikaan merkinnät ovat ymmärrettävästi jääneet usein niukemmiksi. Kaikki säilyneet sotapäiväkirjat on nykyisin digitoitu, ja ne saa tutkittavaksi, kun näppäilee asianomaisen joukko-osaston ja esimerkiksi komppanian numeron Astia-verkkopalvelun hakukenttään.

Oman maan lähihistorian ja varsinkin omien juurien tunteminen on olennainen osa oman itsensä tuntemista, mutta samalla myös kunnianosoitus menneille sukupolville. Aivan erityisesti tämän kunnianosoituksen ovat ansainneet viime sodissa Suomen itsenäisyyttä turvanneet. Kuten tutussa Veteraanin iltahuuto -laulussa lauletaan: ”Hoivatkaa, kohta poissa on veljet, muistakaa, heille kallis ol’ maa. Kertokaa lasten lapsille lauluin, himmetä ei muistot koskaan saa.” (Kalervo Hämäläinen)