Muurlan tila, joka myöhemmin tunnettiin Isotalona ja nykyisin Muurlan opistona, mainitaan ensimmäisen kerran asiakirjoissa vuonna 1407. Ruotsin kuningas Eerik XIII Pommerilainen (1381–1459) vahvisti silloin Turun linnassa käydessään kauppakirjan, jolla Muurlan, Niemen (Yläneellä) ja Sotalaisten (Kaarinassa) tilukset siirtyivät Turun linnan päällikkö, ritari Jusse Dufvalle (Due) 500 markan hinnalla. Muurlan tila käsitti nykyisen Muurlan kirkonkylän alueen ja antoi nimensä sittemmin koko pitäjälle. Tilan myöhemmistä omistajista ainakin Olof Hansson (k. 1568… 1571) toimi nimismiehenä laajalla hallintoalueella, jota kutsuttiin Muurlan lääniksi. Se ulottui Someron eteläosista Nummelle ja Perniöön asti käsittäen osia viidestä eri kirkkopitäjästä.

Tilan vanhimmista omistajista ei ole tarkkaa luetteloa, mutta heistä merkittäviä ovat olleet sotilassukuiset Brandit (Joakim k. n. 1614, Henrik k.1606, Brita k. 1659) ja avioliiton kautta sukuun tullut hovijunkkari Lindelöfin suku (Hans Hansson k. 1662, Johan k. 1679, leski Anna k. 1705), luutnantti Gustaf Hästesko, valtiopäivämies Israel Helenius (1726–1806) ja vapaaherrallinen Lybeckerin suku (Carl Otto 1777–1826). Israel Heleniuksen isän Kaarle Tuomaanpojan (Mardalin, 1696–1756) omistusaikana vuonna 1740 talon nimeksi ilmestyi rippikirjoihin Storgård eli Isotalo (kuva 1). Poika Israelin ajalta ovat peräisin 1700-luvun lopulla rakennetut renkitupa eli Muurlan tupa ja piikain tupa eli Senaattorila, jonka alla oleva kellari on ajoitettu 1400–1500-lukujen taitteeseen (kuva 2).

Limnellin suku

Lybeckerit omistivat Isotalon 1830-luvun loppuun asti, jolloin tilan osti Salon kauppalassa asunut värjäri Karl Gustaf Limnell (1802–1869). Hän ei muuttanut Muurlaan, vaan tilan hoidosta vastasi renkivouti. Limnellin veli, entinen tarkka-ampuja ja kaartilainen, Anders Limnell asui talossa vuoden verran 1840-luvun lopulla. Lapsettoman Karl Gustafin kuoltua tila siirtyi huutokaupassa toisen veljen, alunperin värjäri hänkin, Klas Reinhold Limnellin (1805–1875) omistukseen. Suurliikemies, fabrikööri Klas Reinhold asui itse Ravean kartanossa Mietoisissa, mutta hänen sisarensa, leskirouva Anna Sofia Lund, s. Limnell (1807–1891) muutti Turusta Muurlan Isotaloon vuonna 1869 ja asui siellä kuolemaansa saakka. Sofia Lund lahjoitti Muurlan kirkkoon kristallikoristeisen kynttiläkruunun vuonna 1870. Klas Reinhold testamenttasi tilan tyttärelleen Amanda Renvallille (1837–1915, e. Rindell, s. Limnell) ja tämän lapsille. Amanda (kuva 3) ja miehensä Torsten Thure Renvall (1817–1898) perheineen alkoivat viettää kesiään Muurlassa ainakin vuodesta 1871 alkaen. T. T. Renvallin myötä pääsemme tämän artikkelin varsinaiseen aiheeseen – tiedemiehiin Muurlan Isotalossa.

Torsten Thure Renvall

Torsten Thure (kuva 4) syntyi vanhempiensa, halikkolaissyntyisen Henrik Renvallin (1787–1830) ja Maskun kirkkoherran tyttären Agnes Cornelian (1790–1835, e. Björnram, s. Cairenius) toisena lapsena vuonna 1817. Torsten pääsi ylioppilaaksi Turussa v. 1835, minkä jälkeen hän kirjautui Helsingin yliopiston filosofiseen tiedekuntaan opiskellen mm. historiaa, maantiedettä, latinaa, ranskaa, englantia ja venäjää. Vuonna 1840 hän suoritti filosofian kandidaattitutkinnon, ja dosentinväitöskirja historiasta valmistui vuonna 1845. Latinankielisen väitöskirjan ”De M. Porcio Catone Censorio: commentatio” aiheena oli Cato vanhempi, jonka vuonna 160 eaa. kirjoittama teos Herrasmiesmaanviljelijän käsikirja on tämän ainoa kokonaan säilynyt teos ja samalla varhaisin säilynyt latinankielinen proosateos. Teoksella oli paljon vaikutusta myöhempään latinankieliseen kirjallisuuteen, ja muut roomalaiset kirjailijat lainasivat Catoa usein. Torsten Renvall kiinnostui aiheesta, koska katsoi Caton ennen muita edustaneen aitoa roomalaisuutta. Renvall oli haaveillut yliopistourasta, mutta perustettuaan perheen hänen oli taloudellisista syistä hakeuduttava opetustyöhön Vaasan lukioon. Koulutyön ohella hän toimi mm. sanomalehtimiehenä perustaen sanomalehdet Wasa Tidning ja Ilmarinen.

Vuonna 1852 Renvallin viisilapsinen perhe muutti Turkuun Torstenin tultua valituksi Turun lukion historian lehtorin virkaan. Yksi lapsi oli kuollut Vaasassa. Renvall oli vuosikymmenen vaihteessa kokenut syvän hengellisen murroksen jatkaen Turussa Raamatun tutkimista. Se johti kristillisen elämänmuodon kiteytymiseen hänen vakaumuksekseen. Renvall vihittiin papiksi vuonna 1857. Akateemisen loppututkinnon haltijalta ei tuolloin vaadittu teologisia tutkintoja, hänen piti vain suorittaa pastoraalitutkinto dosentinväitöskirjansa pohjalta. Seuraavana vuonna hänet nimitettiin Turun tuomiokirkkoseurakunnan tuomiorovastiksi.

Perhe-elämässä oli epäonnea. Nyt jo seitsemänlapsiseksi kasvaneesta perheestä kuoli kaksi lasta vuosina 1862 ja 1864. Pitkään sairastellut vaimo, Emilia Maria Lovisa Bergenstråhle (s. 1814) menehtyi kesällä 1863 kuukausi ennen valtiopäivien avajaisia. Pappissäädyn edustajana Renvall osallistui vuosien 1863–1864 valtiopäiville, mikä valiokuntatöineen tarkoitti lähes jatkuvaa oleskelua Helsingissä. Keisari Aleksanteri II myönsi hänelle 1.5.1864 teologian kunniatohtorin arvon.

Oltuaan toista vuotta leskenä Torsten Renvall kosi Ravean kartanon omistajan, värjäri Klas Reinhold Limnellin tytärtä Amandaa, joka oli häntä 20 vuotta nuorempi. Amanda oli 17-vuotiaana solminut avioliiton serkkunsa, kruununvouti Gustav Magnus Rindellin (1826–1858) kanssa, mutta jäänyt leskeksi kahden avioliittovuoden jälkeen ja muuttanut takaisin vanhempiensa luokse pieni tytär Sigrid Elisabet (1857–1958) mukanaan. Avioliitto tuomiorovastin kanssa tiesi nousua porvarissäädystä pappissäätyyn ja toisaalta runsaat myötäjäiset tarkoittivat Renvallin taloudellisen tilanteen huomattavaa paranemista. Perhe kasvoi edelleen Amandan (kuva 5) synnyttäessä yhteensä kymmenen lasta, joista kolme kuoli pienenä. Yhden lapsista, heinäkuussa 1876 syntyneen Tancredin, on kirjattu syntyneen Muurlassa, kun muut lapset syntyivät Turussa.

Renvall hoiti tuomiorovastin virkaa vuoteen 1884, jolloin hänet valittiin arkkipiispaksi. Valtiopäivämiehen ura jatkui vuosien 1872, 1877–78 ja 1882 valtiopäivillä. Häntä työllistivät välivuosina myös valtiopäiviä valmistelevat komiteat, joten oli kätevää, että hänellä oli Muurla yhtenä pysähdys- ja lepopaikkana Helsingin ja Turun välillä. Tultuaan valituksi arkkipiispaksi Renvall toimi pappissäädyn puhemiehenä vuosina 1885, 1888, 1891 ja 1894.

T. T. Renvallin toimet ja työura vaikuttivat monella tasolla suomalaisen yhteiskunnan kehittymiseen 1800-luvulla. Jo opiskeluaikanaan hän kiinnostui suomen kielen asemasta mm. Kalevala-eepoksen kautta ja ollessaan professoreiden Johan Ludvig Runebergin ja Johan Vilhelm Snellmanin opetuksessa. Vuonna 1878 Renvall vihki ensimmäisen kerran Suomen historiassa papin virkaansa osittain suomen kielellä. Silloisella arkkipiispalla Edvard Bergenheimilla meni jonkin aikaa ennen kuin hän leppyi alaisensa omavaltaisuudesta. Pappissäädyn viralliseksi kieleksi vaihtui suomi Renvallin tultua arkkipiispaksi. Kansanopetus oli lähellä hänen sydäntään. Hän puolsi sanomalehdissään jo 1840-luvulla yleistä kansakoululaitosta. Vuonna 1856 Renvall esitti tuomiokapitulilta pyydetyssä lausunnossa perusteltuja suunnitelmia kansakoulua varten. Hänen näkemyksensä vaikuttivat Suomen kansakoululaitoksen muovautumiseen 1860-luvulla.

Kirkollisella puolella Renvallin päätyö oli kirkon sisäinen uudistaminen. 1870-luvulla oli uuden kirkkolain myötä syntynyt erimielisyyttä etenkin ns. vanhurskauttamisopin tulkinnasta kirkon eri suuntausten välillä. Beckiläisellä ja evankelisella suuntauksella oli erilaiset käsitykset asiasta. Renvall oli silloin tuomiorovasti ja joutui ottamaan kantaa asiaan. Eriuskoisten aseman määrittäminen oli toinen polttava kysymys, johon liittyvän lain keisari hyväksyi vuonna 1889.

Erikoinen ja merkittävä tapahtuma Renvallin uralla oli huhtikuun lopulla 1890. Venäjällä oli alettu voimakkaasti vaatia Suomen autonomisen aseman lopettamista ja maamme sulauttamista Venäjän hallintojärjestelmiin. Suomessa koottiin neljän miehen valtuuskunta viemään suoraan keisari Aleksanteri III:lle vetoomus maamme aseman säilyttämisestä ennallaan. Pappissäädyn puhemiehenä T. T. Renvall (kuva 6) matkasi ryhmän jäsenenä Pietariin. Keisari ei kuitenkaan suostunut ottamaan lähetystöä vastaan, mutta halusi tavata arkkipiispa Renvallin yksityishenkilönä. Lämminhenkisen, saksan kielellä käydyn keskustelun aikana selvisi, että keisari ei ollut täysin venäläistämishankkeen takana, vaikka olikin tyytymätön senaatin toimintaan. Maamme asema säilyi keisari Aleksanteri III:n hallitusajan.

Muurlassa arkkipiispa Renvallista on muistona ”piispan portaat”, luonnonkiviset askelmat, jotka johtavat Isotalon lähistöllä sijaitsevalle korkealla kalliolle Pyymäelle. Arkkipiispan tiedetään mielellään kiivenneen mäelle, jolla on sijainnut pronssikautinen hautaröykkiö – nyt jo hävitetty. Sama mäki on toiminut myös kansanjuhlien pitopaikkana.

Claes Torsten Gustaf Renvall

Amanda ja Torsten Renvallin toiseksi vanhin lapsi Claes Torsten Gustaf (1868–1927, kuva 7) oli eläintieteilijä, mutta hän oli kiinnostunut myös kasveista. Hän suoritti filosofian kandidaatin tutkinnon vuonna 1893 ja väitteli toukokuussa 1903 aiheesta ”Däggdjurslefvern, dess form och flikar speciellt hos gnagarne” (Nisäkkäiden maksa, sen muoto ja lohkot etenkin jyrsijöillä). Filosofian tohtorin arvo hänelle myönnettiin kuitenkin vasta vuonna 1911 (kuva 8). Hän oli opiskellut myös Uppsalassa Ruotsissa, ja kerännyt kasveja mm. Egyptissä.

Tätä ennen hän oli julkaissut 1890-luvulla useita eläin- ja kasvitieteeseen liittyviä kirjoja – sekä suomeksi että ruotsiksi. Näistä merkittävä on ”Suomen retkeilyfauna”. Hän oli tunnettu ornitologi, ei niinkään lintututkimusten vaan lintutietouden kansantajuistamisen johdosta.

Muurlalaisittain kiinnostava on hänen vuonna 1897 julkaisemansa kirja ”Muurilan kappelin luonto ja erittäin sen putkilokasvisto”. Kirjan esipuheessa hän kiittää paikkakuntalaisia, jotka olivat avustaneet häntä kartoitustyössään, sekä veljeään, ylioppilas Uno Renvallia, ”joka suurin määrin on minulle ollut avuksi vaivalloisissa kasvitopografisissa tutkimuksissani”. Teos on suomenkielinen, mikä ei vielä ollut kovin tavanomaista tuohon aikaan. Kieliopillisesti teksti on muuten oikein hyvää, mutta paikkojen nimet ovat olleet hakusessa. Ehkä kaikki erisnimet eivät vielä olleet saaneet nykyistä asuaan. Muurla on Muurila, Ylisjärvi on Ylijärvi, Metsä-Valkjärvi on Metsä-Valkojärvi ja niin edelleen.

Satasivuinen kirja alkaa kuvauksella paikkakunnan maantieteestä ja biologiasta Renvallin luetellessa tarkkaan järvet, joet, lähteet, mäet, mineraalit, kasvit ja eläimet. Hän on tehnyt valtavan työn kolutessaan koko pitäjän, tosin apulaisia käyttäen. Yllättävät arviot löytyvät kappaleesta, jossa kerrotaan kylistä ja asutuksesta. Renvall toteaa: ”Ylijärven etelärannalla kohoaa Muurilan puusta rakennettu, punaiseksi maalattu, ruma kirkko Kirkonkylän ympäröimänä, jossa oikeastaan on kaksi kylää, Ylikylä, jonka muodostaa Isontalon vanha herraskartano yksinään, ja Alikylä, jonka talot ovat hyvinrakennettu Uotila ja puoleksi rappiolla oleva Nikula”.

Muurlassa on edelleen sama kirkko, tosin nyt vaalean keltaiseksi maalattuna, eikä se varmasti ole kenenkään nykyihmisen silmissä ruma. Kirja jatkuu kuvauksella elinkeinoista kirjoittajan ottaessa kantaa myös maanviljelyksessä käytettyyn ”turmiolliseen tapaan, että kaikenlaisia kuokkamaita poltetaan ennen viljelemistä”. Hän selittää pitkästi polttamisesta aiheutuvia haittoja. Kirjan pääsisältö on kasvit, ja niistä Renvall on laatinut hienot luettelot kuvauksilla niiden kasvupaikoista. Erillinen lista on harvinaisista lajeista melko tarkoilla paikkamäärityksillä. Yhteensä hän oli löytänyt 486 eri lajia ja ”varieteettia”, joista kaksisirkkaisia 342, yksisirkkaisia 116, paljassiemenisiä 3 ja saniaisia 25. Kirjan aineiston kokoamiseen on varmasti mennyt useita vuosia, ja voi vain ihmetellä, miten Renvall ehti nämäkin tiedot koota kaiken muun saman vuosikymmenen aikana julkaistun lisäksi.

Työuransa Torsten Renvall teki opettajana, ensin Käkisalmessa ja pisimpään Turun suomalaisessa klassillisessa lyseossa 1898–1904 ja ruotsalaisessa reaalilyseossa 1904–1925. Viimeinen työpaikka 1925–1927 oli Helsingin ruotsalainen lyseo. Renvallin toimista sisällissodan aikana löytyy kirjoitus Muurlan kotiseutuyhdistyksen toimittamasta kirjasta ”Jos minä laukasen, Muurla ja muurlalaiset 1918”. Hän vaikutti yhteiskunnallisesti mm. lehtikirjoittajana ollen perustamassa Turun Sanomia ja Turun eläinsuojeluyhdistystä.

Torsten Renvall oli vuodet 1895–1908 naimisissa ruotsalaisen vapaaherratar Harriet Clara von Platenin (1873–1960) kanssa, ja heillä oli lapset Helge (1896–1965), Aili (1899–1978) ja Gösta (s. 1902). Hänen toinen vaimonsa oli Anna Karlsson (1886–1964), ja tästä liitosta syntyi tytär Rea (1925–2012). Renvall rakennutti Sääksmäelle Harjula-nimisen hirsihuvilan. Kesällä 1913 valmistuneen rakennuksen suunnittelijan arvellaan olleen hänen hyvä ystävänsä ja koulutoverinsa Lars Sonck. Nykyisin Tervapääsky-nimellä tunnettu huvila on kesäisin kuukauden ajan avoinna puutarha- ja kulttuurikahvilana.

Heikki Renvall

Arkkipiispapariskunnan viidentenä lapsena syntyi Henrik (Heikki) Gabriel (1872–1955, kuva 9). Hän oli perheen lapsista ensimmäinen, joka kävi suomenkielisen koulun. Hän opiskeli ensin teologiaa Helsingin yliopistossa, muttei tuntenut papin työtä kutsumuksekseen, vaan vaihtoi opinnot lakitieteeseen. Hän oli nuorsuomalainen osakunta-aktiivi ja kirjoitteli lehtiin.

Vuoden 1893 lopulla Heikki oli tutustunut nuoreen, lupaavaan laulajattareen, Aino Achtéhen (myöh. Ackté, 1876–1944). Aino suostui Heikin seppeleensitojattareksi maisterinvihkiäisiin keväällä 1894. Seuraavana syksynä Aino muutti Pariisiin opiskelemaan laulua. Heikki jatkoi opintoja Saksan Münchenissä, jossa hän kiinnostui kansantaloustieteestä. Keväällä 1896 hän matkusti Pariisiin, jossa seurustelu Ainon kanssa johti kosintaan ja myönteiseen vastaukseen. Kesällä he palasivat Suomeen ja Muurlaan, jossa Heikki esitteli tulevan vaimonsa vanhemmilleen. Kihlasormukset hankittiin elokuussa ja syksyllä nuoret palasivat kumpikin omiin opiskelukaupunkeihinsa. Kihlausta ei kuitenkaan virallisesti julkaistu. Sekä Heikin vanhemmat että Ainon isä antoivat siunauksensa nuorten liitolle, mutta Ainon äiti Emmy Achté (1850–1924) oli sitä vastaan.

Heikki Renvall suoritti lakitieteen kandidaattitutkinnon korkeimmin arvosanoin maaliskuussa 1897 ja jatkoi väitöskirjan kirjoittamista.Aino puolestaan oli samana keväänä voittanut ensimmäisen palkinnon Pariisin konservatorion oopperaluokan loppukilpailussa. Kesällä he vierailivat jälleen Muurlassa. Elokuussa Aino allekirjoitti Pariisin oopperaan kahden vuoden sopimuksen, jonka hän uusi kolmivuotisena kesällä 1900. Hänen maineensa kasvoi, samoin vuosipalkkionsa, mutta myös itsetuntonsa ja ammattitaitonsa.

Keväällä 1898 Heikki ilmoittautui jatko-opiskelijaksi Sorbonnen yliopistoon ja College de Franceen. Saman vuoden syksyllä arkkipiispa Torsten Thure Renvall kuoli 80-vuotiaana. Heikki oli saapunut Suomeen jo aiemmin ja ollut isänsä tukena tämän viimeisinä aikoina. Heikki Renvall väitteli lakitieteen tohtoriksi lokakuussa 1899 aiheesta ”Fysiokratian vaikutus Ruotsi-Suomen kansantaloudelliseen kirjallisuuteen 18. vuosisadan loppupuoliskolla”. Hän jatkoi väitöksen jälkeen kansantaloudellisia ja valtiotieteellisiä tutkimuksia Pariisissa. Kesällä 1900 Pariisissa oli maailmannäyttely, jonka yhteyteen järjestetyssä konsertissa Aino Ackté loisti laulaen mm. suomen- ja ruotsinkielisiä lauluja.

Keväällä 1901 tapahtui kaksi huomionarvoista asiaa: taidekauden sensaatio, Albert Edelfeltin maalaus Aino Acktésta, valmistui Pariisissa, ja Aino vihittiin Heikki Renvallin kanssa Helsingissä. Vihkiminen tapahtui Nikolainkirkossa (nykyinen Helsingin tuomiokirkko) 6. toukokuuta 1901 (kuva 10). Häät olivat merkittävä seurapiiritapahtuma. Kirkon ulkopuolella parveili tuhatpäinen yleisö. Sisällä kirkossa sinfoniakuoro esitti Oskari Merikannon johdolla häähymnin, jonka oli sanoittanut J. H. Erkko. Juhla jatkui 200 kutsuvieraan voimin Kämpin juhlasalissa. Vielä samana iltana tuore aviopari matkusti junalla Riihimäelle, josta jatkoi aamulla Pietarin kautta Pariisiin. Renvallin sukuun oli liitetty kotimaisen oopperataiteen rakentava voima, Achtén suku. Ainon molemmat vanhemmat olivat oopperalaulajia. Isä Niklas Achté (1835–1900) ja äiti Emmy Strömer perustivat yhdessä Kaarlo Bergbomin kanssa suomalaisen oopperan. Ainon sisar Irma Tervani-Wiecke (1887–1936) loi merkittävän oopperalaulajan uran Saksassa.

Heikki Renvallille oli tarjolla töitä ja virkoja Suomessa, mutta hän ei avioliiton alussa halunnut jättää vaimoaan yksin Pariisiin. Hän pystyi kuitenkin tekemään kirjallisia töitä, mm. kansantaloustieteen historiateoksen kokoamista. Heidän ensimmäinen lapsensa Glory syntyi keskosena marraskuun lopussa 1901, mutta selvisi hengissä (Glory Leppänen, 1901–1979). Glorysta tuli näyttelijä, ohjaaja ja teatterinjohtaja. Hän esiintyi myös muutamassa elokuvassa ja ohjasi vuonna 1936 ensimmäisenä suomalaisena naisena elokuvan, Onnenpotkun. Hän kirjoitti useita kirjoja sukunsa vaiheista sekä jännitysromaaneja, joten Glorya voi pitää monen alan taiteilijana. Hänen avioliittonsa näyttelijä Aarne Leppäsen (1894–1937) kanssa oli lapseton.

Heikki Renvallin valtiollisen uran voi katsoa alkaneen vuonna 1902 hänen liityttyään ns. kagaaleihin, maamme venäläistämistoimia vastaan propagoineeseen vastarintajärjestöön. Järjestön toiminta päättyi vuoden 1905 suurlakon jälkeen, kun ns. ensimmäinen sortokausi päättyi Suomelle edullisesti. Renvall toimi Helsingissä asianajajana 1902–1904 ja Helsingin Sanomien päätoimittajana 1904–1906. Hän osallistui porvarissäädyn edustajana valtiopäiville vuosina 1904–1905 ja 1905–1906 ja oli nuorsuomalaisen puolueen kansanedustajana vuosina 1907–1908 ja 1910–1914.

Toisen sortokauden aikana kagaali toimi edelleen, mutta uusin voimin. Renvall oli vähintäänkin tietoinen jääkäriliikkeen alkuvaiheista 1915 ja oli vahvasti mukana politiikassa, kun P. E. Svinhufvud valitsi itsenäisyyssenaattia. Renvall toimi kauppa- ja teollisuustoimituskunnan päällikkönä (nykyinen kauppa- ja teollisuusministeri) ja oli Vaasan senaatin puheenjohtaja eli pääministeri, kun Svinhufvud päätyi pitkän matkan jälkeen perille Vaasaan vasta huhtikuussa 1918. Renvall jatkoi senaattorina Paasikiven senaatissa marraskuun loppuun 1918. Renvallin toimista vuonna 1918 löytyy tarkempi selostus em. kirjasta (Saarimaa ym. 2022). Sodan jälkeen Renvall jatkoi Vakuutus Oy Kalevan apulaisjohtajana vuoteen 1925 ja toimitusjohtajana 1925–1946 ja edelleen hallintoneuvoston puheenjohtajana 1947–1955. Vuosina 1922–1924 hän oli kokoomuksen kansanedustaja ja 1925 presidentin valitsijamies sekä toimi myös Helsingissä kaupunginvaltuutettuna.

Aino Ackté oli Suomessa vain osan vuodesta, lähinnä kesäisin, koska työt kutsuivat maailmalle. Näytäntökausilla keväällä 1904 ja talvella 1904–1905 Aino esiintyi New Yorkin Metropolitan-oopperassa ja näiden kausien välissä Pariisissa. Glory-tytär oli isän ja lähinnä isoäitien hoivissa Helsingissä. Perhe osti maa- ja metsätilan, johon kuului Turholman huvila Helsingin Laajasalosta. Aino ja Heikki kokivat Turholman omaksi kodikseen ja viihtyivät siellä myös talvisin. Kaupunkiasunto oli Erottajanmäen ja Uudenmaankadun kulmatalossa Heikin työsuhteeseen Kalevassa liittyvä edustushuoneisto. Isoäiti Amanda tyttärineen vietti edelleen kesät Muurlassa. Ainon ura jatkui useita vuosia konsertti- ja oopperalavoilla eri puolilla Eurooppaa. Hän kehittyi koko ajan laulajana ja saavutti suurta suosiota. Perheen toinen lapsi Mies Arno Heikki syntyi helmikuun lopussa 1908. Aino lähti melko nopeasti jatkamaan uraansa muun perheen pysyessä Helsingissä.

Mies Renvall (Reenkola, 1908–1988) kirjoitti muistelmissaan suvun yhteyksistä Muurlaan. Hän valmistui lääketieteen lisensiaatiksi v. 1936 sekä lääketieteen ja kirurgian tohtoriksi v. 1941. Hän työskenteli sekä sairaalassa että yksityislääkärinä Helsingissä, Turussa ja Raumalla. Jatkosodan aikana hän toimi kenttäsairaalan lääkärinä. Viimeiset parikymmentä vuotta hän oli Raumalla aluesairaalan synnytys- ja naistentautien osaston ylilääkärinä vuoteen 1973 asti. Hän oli myös kokoomuksen edustajana Rauman kaupunginvaltuustossa 1961–1968. Reenkola oli naimisissa kolme kertaa. ja hän oli yhteensä 13 lapsen isä (kuva 11).

Mies Reenkolan isän Heikki Renvallin monipuolinen työhistoria jatkui Helsingin yliopiston kansantalous- ja tilastotieteen dosenttina ja agraaripolitiikan opettajana sekä Teknillisen korkeakoulun kansantaloustieteen vt. professorina 1901–1911. Hän oli perustamassa Suomalainen Kansa -lehteä, ja hän oli sen toimittajana vuosina 1907–1911. Vuonna 1907 Olavinlinnassa Savonlinnassa järjestettiin nuorsuomalaisten suuret isänmaalliset juhlat, joissa Aino Ackté esiintyi. Tilaisuus toimi kimmokkeena oopperajuhlien järjestämiseksi linnassa ensimmäisen kerran vuonna 1912. Viitenä kesänä Aino järjesti linnaan viiden suomalaisen oopperan esitykset. Kesällä 1916 esitettiin myös ulkomainen ooppera, Charles Gounodin Faust, jossa Aino lauloi Margaretan roolin. Aino Acktélla oli suuret suunnitelmat oopperajuhlien kehittämiseksi, mutta ensimmäinen maailmansota, Venäjän vallankumous, Suomessa puhjennut sisällissota ja niitä seuranneet taloudelliset vaikeudet romahduttivat tapahtuman. Sen maine oli kuitenkin ehtinyt levitä Suomen rajojen ulkopuolelle. Aino palasi Olavinlinnaan vielä vuonna 1930. Voimme edelleen kesäisin nauttia Savonlinnassa Ainon työn hedelmistä.

Aino Acktén ja Heikki Renvallin avioliitto ei kestänyt, vaan he erosivat v. 1917. Samana vuonna Heikki avioitui Elisabeth Palmqvistin (1888–1957) kanssa. Heille syntyi kolme lasta, joista tytär Marja Puromies (1921–1951) jatkoi sukua. Heikki Renvall vietti jälkimmäisen perheensä kanssa kesiä Muurlan Isotalossa. He asuivat silloin 1700-luvun lopulla rakennetussa sivurakennuksessa, jota kutsutaan edelleen Renvallin mukaan Senaattorilaksi (kuva 12). Aino puolestaan avioitui vuonna 1919 kenraali, maaherra Bruno Jalanderin (1872–1966) kanssa.

Heikki Renvall kävi viimeisen kerran lapsuutensa maisemissa Muurlassa kansanopiston nykyisen päärakennuksen vihkiäisjuhlassa syksyllä 1952. Puheessaan hän totesi muun muassa: ”Kun astuin tänä aamuna portista sisään, tunsin tulleeni lapsuuteni pyhälle maalle. Täällä risteilevät vielä ne tiet ja polut, joita lapsena juoksin. Hätkähdin, kun aamulla tulin tähän rakkaaseen pihaan ja näin täällä liehuvan Suomen lipun, jonka lain minä olen kirjoittanut. Täällä olen oppinut, mitä on isänmaa.”

Marta Renvall

Heikin jälkeen Amanda ja Torsten Renvallille syntyi tytär Marta Amanda (1873–1937). Hänellä ei tuon ajan tapaan ollut mahdollisuutta tieteelliseen uraan, mutta hänet haluan ottaa mukaan tähän kirjoitukseen muiden saavutustensa perusteella. Vanhemmat halusivat antaa myös tyttärilleen hyvän koulutuksen, joten Marta pääsi 1890-luvulla opiskelemaan sveitsiläiseen tyttöopistoon. Hän toi opiskelutoverinsa Clara von Platenin kesänviettoon Muurlaan, jolloin Torsten-veli ihastui tähän – seurauksena avioliitto.

Sveitsistä Marta siirtyi 1898 Lontooseen, jossa hän oppi englannin kielen ja tutustui Nuorten Naisten Kristillisen Yhdistyksen (NNKY) toimintaan. Hän loi perustan yhdistyksen toiminnalle Suomessa ja oli sen pääsihteerinä vuosina 1902–1915. Vuonna 1912 Marta kokosi 58-sivuisen kirjasen ”Työntekijättärien hyväksi!” (kuva 13). Kirjan taustalla oli huoli työväestön siveellisen ja uskonnollisen tason alenemisesta ja pohdinnoissa, miten pystyttäisiin ”kasvattamaan kansassamme sitä henkistä, siveellistä ja ruumiillista voimaa, jota se nykyisissä vaikeissa oloissa kestääkseen niin välttämättä tarvitsee”. Kirja sisältää selostuksen naispuolisten työntekijöiden asunto-oloista, vaatetuksesta, ravinnosta, lepoajasta, virkistyksestä, loma-ajasta, säästöistä ja palkoista. Kirjan toisessa osassa kuvataan tarkasti, millaiset suunnitelmat NNKY:llä on teollisuustyöntekijättärien tilanteen parantamiseksi. Suunnitelmissa oli viisikerroksisen talon rakentaminen 70 täysihoitolaiselle. Hankkeen kustannusarvio oli 217 000 Suomen markkaa, ja sen toteutuminen vaatisi 40 000 markan omarahoitusosuuden. Kirjan selostuksella vedottiin yleisöön varainhankinnan onnistumiseksi.

Marta Renvall kirjoitti myös NNKY:n vuosikertomukset, julkaisut ”Nuoruuden aika” ja ”Mot hemmet” rippikoululaisille sekä jäsenlehdet ”Betlehemin tähti” ja ”Pääsiäislehti”. Vuonna 1915 Marta muutti Helsingistä Muurlan Isotaloon, jonne hän äitinsä toivomuksesta perusti nuorille naisille sisäoppilaitoksen, Kotiopiston. Toiminta alkoi v. 1916, ja opistossa aloitti 31 naisopiskelijaa. Monipuoliset opinnot sisälsivät niin vieraita kieliä kuin karjanhoitoa ja puutarhatöitä. Kurssin piti kestää kaksi vuotta, mutta vuonna 1917 maassamme oli yleinen elintarvikepula, ja kun vielä Isotalon navetta paloi keväällä 1917, oli kurssi päätettävä jo kesän 1917 lopulla.

Suomen itsenäistymisen jälkeinen sisällissota alkoi Suomen työväen toimeenpanevan komitean vallankumousjulistuksella 27.1.1918. Seuraavana päivänä senaatti antoi julistuksen, jossa mm. käskettiin maan lainkuuliaista väestöä avustamaan kenraali Mannerheimia ja hänen joukkojaan. Marta Renvall naulasi julistuksen Muurlan kirkkoa vastapäätä olevaan pylvääseen sekä oman rakennuksensa seinälle. Teko sai paikalliset punakaartilaiset jaloilleen, irrottamaan pylvääseen kiinnitetyn julistuksen ja tekemään kotitarkastuksen Isotalossa. Jos minä laukasen -kirjasta löytyy tarkka kuvaus tapahtumista. Punaiset etsivät Martan veljeä Heikkiä, joka oli kuitenkin jo 26.1. lähtenyt Helsingistä junalla kohti Vaasaa.

Marta emännöi Isotalossa kuolemaansa saakka. Hän oli yksi Muurlan suojeluskunnan harvoista naispuolisista jäsenistä. Marta antoi tarvittaessa kodin sisarustensa perheille ja huolehti kehitysvammaisesta Tekla-sisarestaan. Suvun arkistoissa on runsaasti kuvia kesänvietosta Isotalossa. Vuonna 1937 Marta ja veljensä Heikki lahjoittivat Muurlan kirkkoon lasimaalaukset vanhempiensa muistoksi.

Benjamin (Ben) Renvall

Isänsä tavoin kirkolliselle uralle lähti arkkipiispapariskunnan poika Tancred Teodor (1876–1905). Hänet vihittiin papiksi v. 1902, ja hän ehti toimia Suomusjärven kappalaisena ennen menehtymistään tuberkuloosiin. Hän vastusti muun perheen tapaan venäläistämistoimia ja oli vähällä joutua vangittuna Siperiaan, koska kieltäytyi julistamassa kirkossa asevelvollisuuskutsuntaa. Tancred oli vähän ennen kuolemaansa muuttanut perheineen Muurlan Isotaloon. Perheeseen kuului vaimo Elli Blomqvist (1880–1972) sekä tytär ja neljä poikaa. Vuonna 1914 perhe muutti Saloon.

Ellin ja Tancredin pojista nuorin oli Benjamin (Ben, 1903–1979), josta tuli tunnettu kuvanveistäjä. Hänen nuoruusvuosiinsa kuului osallistuminen ns. heimosotiin liittyvään Aunuksen retkeen v. 1919. Hän vietti nuorena paljon aikaa Isotalossa Uuno-setänsä lasten seurassa. Ben opiskeli Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa 1927–1932 ja aloitti terrakottaveistosten valun ja polton. Hän toimi samaan aikaan kuvanveistäjä Wäinö Aaltosen apulaisena Turussa ja Helsingissä (kuva 15). Hänen omia teoksiaan oli ensimmäistä kertaa esillä v. 1930. Hän toimi kuvanveiston opettajana Suomen Taideakatemian koulussa vuosina 1941–1953. Ben Renvallille myönnettiin Pro Finlandia -mitali v. 1954 ja Cavaliere al Merito della Republica Italiana Roomassa vuonna 1960. Taiteilijaeläkkeen hän sai v. 1961.

Suurelle yleisölle Ben Renvallin töistä tunnetuin on kipsinen Jussi-patsas. Tätä suomalaisille elokuvan tekijöille myönnettävää palkintoa on jaettu vuodesta 1944, jolloin perustettiin Elokuvajournalistit-niminen yhdistys. Esikuvana oli Yhdysvalloissa jaettu Oscar-palkinto. Suomalainen vastine sai nimensä ja muotonsa kahdesti filmatun Pohjalaisia-elokuvan miespäähenkilön Harrin Jussin mukaan. Nykyään Jussi-patsaat valaa Benin poika, taiteilija Seppo Renvall. Erityisansioista voi saada betoni-Jussin.

Ben Renvallin töitä on myös Salon seudulla. Syyskuussa 1963 paljastettiin Salon jokirannassa Vilhonkadun päässä pronssiveistos Seppä Lauri. Harmi kyllä, sepän hevosenkenkä on kadonnut. Seppä Laurin lakitus kuuluu Salon vapunaaton perinteisiin. Uskelan kirkonmäeltä löytyy 1930-luvulla valmistunut Marjatta-patsas ja Turuntie 8:sta Radion hengetär -reliefi vuodelta 1956. Ben Renvall on haudattu Muurlan hautausmaalle, ja sekä hänen omaansa että sukulaisten hautakiviin on kiinnitetty hänen veistoksiaan. Benin leposija on lähellä hänen hyvän ystävänsä, muurlalaisen taidemaalari Viljo Hurmeen (1893–1967) hautaa.

Ben Renvall oli naimisissa kaksi kertaa, kuvanveistäjä Essi Lähteen (1911–1979) ja taidemaalari Pirkko Lanton (1926–2008) kanssa. Liitoista syntyi seitsemän lasta, joista useat ovat eri alojen taiteilijoita. Yksi lastenlapsista on opiskellut Muurlan opistossa eli suvun vanhoilla tiluksilla. Ben rakensi itselleen kesäasunnon Muurlan Ylisjärven rannalle, ja se on edelleen jälkipolvien käytössä (kuva 16).

Pentti Renvall

Amanda ja Torsten Renvallin lapsista nuorimpia oli Uuno (Uno) Mikael (1877–1918). Teologiaa opiskellut Uuno tutustui Sveitsissä 1900-luvun alussa kristilliseen sosialistiseen liikkeeseen, jonka sisältöä toi Suomeen. Hänen kohtalokseen koitui kuitenkin tulla punakaartilaisen vangitsemaksi aivan sisällissodan loppuvaiheissa. Punaiset teloittivat Haminan kirkkoherrana toimineen Uuno Renvallin Kouvolassa 20.4.1918. Hänen leskensä Sigrid Maria Weismann (1886–1977) asui neljän lapsensa kanssa Muurlan Isotalon sivurakennuksessa, nykyisessä Senaattorilassa, kesäkaudet 1920–1939.

Lapsista vanhin Pentti (Bengt, 1907–1974, kuvat 17–19) kirjoitti ylioppilaaksi Turun suomalaisesta reaalilyseosta v. 1925. Hän opiskeli historiaa, filosofiaa ja psykologiaa valmistuen filosofian maisteriksi v. 1937 ja lisensiaatiksi v. 1939. Osan opinnoista hän suoritti Berliinissä. Pentti Renvall väitteli tohtoriksi Turun yliopistossa joulukuussa 1939. Väitöstilaisuuden alku viivästyi pommitusten takia – talvisota oli alkanut kolme viikkoa aikaisemmin. Väitöskirja ”Klaus Fleming und der finnische Adel: in den Anfangsphasen der Krise der neunziger Jahre des 16. Jahrhunderts” käsitteli Ruotsin ja Puola-Liettuan unioniaikaa ja Suomen käskynhaltija Klaus Flemingin (n. 1535–1597) toimintaa valtakunnanpolitiikassa.

Renvall tutki 1930-luvulta alkaen yksittäisten johtajayksilöiden roolia Suomen historiassa. Hän julkaisi kaksi merkittävää historiantutkimuksen metodiopasta. Jatkosodan aikana hän oli Itä-Karjalan sotasaalisarkiston päällikkönä. Sodan jälkeen hän toimi Turun maakunta-arkiston hoitajana ja Turun yliopiston Suomen historian dosenttina. 1950-luvulta 1970-luvulle Renvall toimi Suomen ja Skandinavian historian professorina Helsingin yliopistossa, viimeksi kanslerina 1968–1973 (kuvat 18 ja 19). Hänet vihittiin Uumajan yliopiston kunniatohtoriksi v. 1970. Hän oli kahdesti avioliitossa. Muurlan kesähuvila on perillisten käytössä.

...

Muurlan Isotalon historia jatkuu edelleen taidepainoitteisena Muurlan opistona mm. valokuvauksen, sarjakuvan ja animaation aloilla.