Hurahdin sukututkimukseen jo 1990-luvun loppupuolella. Juureni ovat Savossa ja Karjalassa. Alkusysäyksen sukututkimukseen sain, kun luin Viipurissa syntyneen isänisäni Oskari Hukkasen (1885–1959) Saimi-sisaren kirjoittamia muistelmia Viipurista kansalaissodan ajoilta. Niissä oli mainittu muuan Tynin mummo. Isäni viimeinen elossa ollut sisar Maija Hukkanen (1918–2007) ei tiennyt hänestä mitään. Jokin yhteys tuntui olevan Oskari-vaarini äitiin Maria Mansikkaan. Sitten löytyi Hukkasten vanhan perheraamatun välistä kuolinilmoitus: Vilhelmiina Tynninen o.s. Lindqvist (1831–1918), mutta surijoina oli mainittu vain ’Omaiset’. Tämä arvoitus vaati ratkaisemista, ja niin ilmoittauduin seuraavalle sukututkimuskurssille Halikon kansalaisopistoon. Halusin ehdottomasti perehtyä asiaan ”virallista” tietä. No, Facebookia (FB) ei silloin vielä ollut, olikohan internettiäkään! Eipä olisi silti tullut mieleenikään kysyä missään julkisesti, että mistähän minun pitäisi aloittaa halutessani tutkia sukuani. Näitä kysymyksiä FB:n sukututkimusryhmissä näkyy nykyisin jatkuvasti.

Kurssilla tehtiin tutustumismatka silloiseen Turun maakunta-arkistoon, ja se alkoi pian tuottaa tulosta. Kirkonkirjojen salat alkoivat aueta, ja alkoi muotoutua kuva isoisäni Hukkasen suvusta Viipurissa ja isoisäni äidin Mansikka-suvun vaiheista Viipurin pitäjän Kelkkalan kylässä. Eräänä päivänä sotkuisia rippikirjoja tutkiessani silmät olivat pudota päästäni: Vilhelmiina Lindqvistin nimi oli mainittuna Taavetti Mansikan vaimona, ja sitten löytyivät myös tytär Maria ja muut lapset lastenkirjoista. Selvisi, että Taavetti-isä oli kuollut melko varhain, ja Vilhelmiina oli jäänyt leskeksi ja mennyt sittemmin uusiin naimisiin Esaias Tynnisen kanssa. Tynin mummo oli lyhennys Tynnisestä. Niin selvisi ensimmäinen arvoitus.

Hukkasen suvun vaiheiden selvitys on vienyt minut sittemmin Viipurista syvälle Rantasalmen historiaan. Hukkasia on asunut siellä sadoittain. Arvokasta apua sain Teppo Karppiselta, jonka tutkimuksetovat sivunneet myös Hukkasen sukua. Hänen avullaan pääsin tutkimuksissani sata vuotta taaksepäin kertaheitolla. Hukkasen suvun lisäksi aloin jo varhain tutkia myös äitini Mustos-sukua, lähtöisin Pohjois-Savosta Tuusniemen Kiukoonniemestä. Teppo Karppisen lisäksi hyvänä "puhemiehenä" sukuasioissa sekä muutenkin tiedonvälittäjänä oli jo edesmennyt kirjastonhoitaja Tuula Virsu. Heidän avustaan olen kiitollinen, samoin virkeästi toimiville Salon Seudun Sukututkijoille, joihin liityin yli 25 vuotta sitten. Hallitukseen ja jäsenlehden toimittajaksi jouduin aika pian, myöhemmin kirjastonhoitajaksi, ja sillä tiellä olen edelleenkin. Myös Mustosten sukuseuraan luiskahdin, ja olin hallituksessa 15 vuotta, viimeiset vuodet sukututkijan vakanssilla.

Melko varhaisessa vaiheessa totesin, ettei tätä työtä kannata tehdä pelkästään kirjoittamalla muistiinpanoja ruutupaperille. Hankin suomalaisen Sukujutut-tietokoneohjelman, jota käytän edelleenkin. Tällä hetkellä rekisterissäni on noin 30 000 nimeä. Väliaikatulosteita olen antanut sukulaisilleni, ja on ollut hauska todeta, kuinka kiinnostuneita kaikki ovat olleet. Eräs tätini piti suuret 80-vuotisjuhlat pelkästään sen vuoksi, että suvun vanhat metusalemit voisivat muistella yhdessä menneitä, jopa monen vuosikymmenen tauon jälkeen, ja minä sain samalla arvokasta tietoa tutkimuksiini.

Tutkimustyö oli pitkään mikrofilmirullien kelaamista ja mikrokorttien tihrustamista lukulaitteilla. Rullia ja mikrokortteja piti tilata kaukolainaksi, ja monen monta kertaa tein myös arkistomatkoja Turun maakunta-arkistoon, Kansallisarkistoon, Viipuri-Keskuksen järjestämille matkoille Viipurin maakunta-arkistoon (kuva 1) ja ennen kaikkea Mikkelin maakunta-arkistoon, jossa olivat luovutetun Karjalan arkistot. Onneksi sukumökkimme oli Jaalassa, entisen kotikaupunkini Kouvolan naapurissa, josta oli ”vain” 100 km Mikkeliin. Mutta sitten alkoi tapahtua, kun internet astui kuvioihin. Jouni Malisen kehittämä HisKi-tietokanta helpotti tutkimusta huomattavasti. Seuraava edistysaskel tapahtui, kun Suomen Sukuhistoriallinen Yhdistys (SSHY) ja Kansallisarkisto alkoivat skannata alkuperäisiä kirkonkirjoja ja julkaista niitä verkossa. Ei vielä uneksittukaan viime vuosisadan aineistosta, mutta pikkuhiljaa kuvaukset edistyivät kohti 1900-lukua. Skannattujen aineistojen kohdalla suurin ongelma oli aluksi kuvien heikohko laatu. Käsialoista ei tahtonut saada selvää, mutta käsialakurssit toivat siihenkin apua, ja tänä päivänä alkuperäiskuvaukset tuottavat huomattavan selkeitä arkistosivuja luettavaksemme. Lisäksi on tullut nettisukupuuohjelmia, kuten Geni ja MyHeritage. Geniä käytän jonkin verran, erityisesti tiedonhakuun, mutta sen tulosteet ovat mielestäni huonoja, ja MyHeritagen ohitan kokonaan.

Sukututkimus kehittyy koko ajan. DNA-testaus tuli kuvioihin jo vuosia sitten, ja nykyisin on todella suosittua teettää serkkutestejä, isälinjan Y-DNA-testejä sekä äitilinjan mtDNA-testejä. Ne ovat tuoneet aivan uusia ulottuvuuksia sukututkimukseen. Itsekin olen teettänyt niitä usealle sukulaiselleni, mutta täytyy tunnustaa, että tätä asiaa minun pitäisi opiskella lisää.

Loppua ei tunnu olevan näköpiirissä. Hukkasen ja Mustosen sukujen tutkimisen lisäksi pitäisi perehtyä lisää isänäitini Ida Sillan sukuun. Hänen isänsä Jooseppi Silla tuli Virosta Tarton läheltä Viipuriin 1800-luvulla. Äitini äiti oli Olga Mustonen o.s. Bogdanoff, joka oli Käkisalmen ortodokseja, ja tutkiminen edellyttää venäjän kielen osaamista. Isäni Hukkas-suvussa on esiäitinä aatelisneito Maria Sofia, jonka isä kuului baltiansaksalaiseen von Burghausen -sukuun ja äiti Rehbinder-sukuun. Yksi mysteeri on Maria Sofian appi, rykmentinkirjuri Carl Qvist, joka tuli Ristiinaan ’jostakin’ 1600-luvun lopulla, ja jonka alkuperä on edelleen tuntematon. No, eipä tarvitse eläkkeelläkään peukaloita pyöritellä!