Nykyajalle on ominainen varjeleva suhtautuminen luontoon. Esimerkiksi monia kasvilajeja voi nykykäsityksen mukaan poimia enää vain silmillään ja joidenkin petoeläinten surmaaminen, vaikka se tapahtuisikin ihmishenkien tai omaisuuden suojelemiseksi, voi pahimmillaan johtaa lakitupaan. 

Toisin oli menneinä vuosisatoina, jolloin vahinkoeläinten tappamista pidettiin, ei pelkästään jokamiehen oikeutena, vaan suorastaan velvollisuutena. Kun "vanhaan hyvään aikaan" osallistui tuloksekkaasti petojahtiin, kuten karhunkaatajaesi-isäni Jussi Erkinpoika keväällä 1748, oli tuolloinkin asiaa käräjille, mutta ei sakkoja vaan tapporahaa hakemaan. Tämänkertainen asiakirjakatkelma on loistava esimerkki paitsi tyypillisestä 1700luvun puolivälin käsialasta ja virkakielifraseologiasta myös siitä, että entisajan käräjillä puitiin hyvin monenlaisia asioita. Esi-isänsä tai -äitinsä voi tavoittaa tuomiokirjan lehdiltä siinäkin tapauksessa, ettei hän ollut rikollinen, riitapukari tai todistaja! Oheiset sulkakynäkoukerot piirrettiin Kiskon ja Kiikalan talvikäräjillä maaliskuussa 1748 sen johdosta, että Terttilän Kaapon pojat Heikki ja Jussi Erkinpoika olivat kyseisenä keväänä lannistaneet luultavasti samoilla seutuvilla liikuskelleen karhun. Koska oikeudessa todettiin näin tapahtuneen, veljeksille myönnettiin kihlakunnan sakkorahoista peräti neljän hopeatalarin tapporaha (mainittakoon, että samoilla käräjillä suden tappajalle maksettu palkkio oli puolet pienempi).  

Ennen kuin tuomiokirjoja saa luettavakseen joko maakunta-arkistossa konsepteina tai Kansallisarkistossa puhtaaksikirjoitettuina eli renovoituina kuten tässä tapauksessa, täytyy selvittää, mihin tuomiokuntaan esivanhempien asuinseutu on kuulunut. Vaikka Terttilä oli 1700-luvulla kuten nykyisinkin Someron seurakuntaa, se luettiin 1870-luvulle asti maallisen hallinnon aluejaossa Turun ja Porin lääniin ja Halikon (tähän aikaan Piikkiön ja Halikon) tuomiokuntaan. Näin ollen 1700-luvun terttiläläiset kävivät kirkossa Hämeessä, mutta käräjillä Turun ja Porin läänissä, joten heitä tuomiokirjoista etsivänkin on suunnattava tutkimusmatkansa Turkuun, ei Hämeenlinnaan. Onneksi asiakirjojen löytämisessä auttavat paitsi arkistojen henkilökunta myös monet hakuteokset, joten tutkija voi keskittyä tärkeimpään (ja mielenkiintoisimpaan) eli löydösten tulkintaan. 

Näin se tässä tapauksessa sujuu: 

"Länsmannen Gustaf Broman och Nämndemannen Johan Jacobsson ifrån Lautela intygade sig wara bekant at Bröderne Bönderne Henrich och Johan Erichssöner i Lautela, förleden Wår nedfålt en Biörn och the anhålla om then belöning som Lagen stadgar,- altså bewiljades, at W(älbo)r(ne) Krono Befallningsmannen Anders Mansnerus af häradets andel uti the influtne saköres medlen, utgifwer til bemälte Henrich och Johan Erichssönerfyra dal(er) S(ölfwe)rm(yn)t. "