Useimmat yhdistyksemme jäsenistä tuntenevat Halikon Löfgrenien Sukuseuran sen jäsenjulkaisusta, Lehdykästä. Nyt kyseinen sukuseura on julkaissut sukukirjan, joka ilmestyi viime kesänä. Kirjan on toimittanut Eero S. Vartio.

Jo teoksen ulkoasu viehättävine kansineen vakuuttaa lukijan siitä, että hankkeessa ovat olleet mukana osaavat henkilöt, jotka ovat toimineet vaivoja säästämättä. Kirja esittelee sukua ja sen eri aikoina eläneitä jäseniä kattavasti ja monipuolisesti. Halikon Löfgrenien sukuseuraan kuuluvat vuonna 1766 syntyneen rakuuna Johan Erkinpoika Löfgrenin jälkeläiset, jotka muodostavat neljä sukuhaaraa (Lehtisalot, Louhet, Vartiot ja Blomgrenit). Nämä sukuhaarat, joiden jäsenistä useat ovat vaikuttaneet Salon seudulla, on kuvattu tarkasti tauluistoissa ja niitä selventävissä kaavioissa (kaaviot auttavat huomattavasti kokonaisuuden hahmottamisessa!). 

Perinteisen sukukirjaosan lisäksi teoksesta löytyy laajempia yksittäisten henkilöiden elämäkertoja, joista monet sisältävät arvokasta muistitietoa. Myös vanhoja kirjeitä on julkaistu. Suvun kuuluisuuksista on mainittava ainakin taidemaalari E.J. Löfgren (1825-1884) sekä tieteen saralla ansioitunut professori Toivo Lehtisalo (1887-1962). Paikallisiin merkkimiehiin kuuluu Halikon kirkonkylässä pitkään kauppiaana toiminut Sven Löfgren (1867-1933), jonka puotia käsittelevää kirjoitusta itse pidin erityisen kiinnostavana. 

Ilahduttavaa teoksessa on vanhojen valokuvien runsaus. Hajallaan eri henkilöiden hallussa oleva suvun kuva-aarteisto on näin saatu kaikkien kiinnostuneiden ulottuville. Ehkä kätevämpää olisi kuitenkin ollut sijoittaa kuvat asianomaisten henkilöiden kohdalle sukutaulustoon (nyt ne on koottu kavalkadiksi teoksen loppuun) tai ainakin viitata tauluissa teoksen kuvaosaan. 

Sukutaulut ovat täsmällisiä ja runsaita. Hieman häiritseviltä tosin tuntuvat muutamat käytetystä tietokoneohjelmasta peräisin olevat sanamuodot (kuten "muuttanut pois"), jotka tekevät tekstistä paikoin jotenkin kankean tuntuista. käyttäjän kannalta on erinomaista, että kirjassa on kunnolliset hakemistot (henkilöistä ja paikkakunnista). Lisäksi sukutaulujen henkilöhakemistoon sisältyvät päivämäärätiedot helpottavat samannimisten erottelua. Kiireistä lukijaa palvelisi kuitenkin vielä paremmin se, että kaikki hakemistot olisi sijoitettu teoksen loppuun. Sieltähän esimerkiksi sukututkija, jonka tarkoituksena on vain tarkistaa, löytyykö käsillä olevasta teoksesta "tuttuja", niitä luontevimmin etsii. 

Koska edellä lueteltuja "puutteita" on pidettävä lähinnä makuasioina, voin lämpimästi suositella Löfgrenien sukukirjaa kulumaan käyttäjien käsissä. Tarjolla on edustava joukko kiehtovia elämäntarinoita, joten uskon, että Löfgrenien sukukirjasta on hyötyä ja iloa monelle. Yhdistyksemme on hankkinut teoksen kirjastoonsa.