Lauantai-aamu 19.5. valkeni hiukan koleana, mutta kuitenkin poutaisena, kun kurvasin keltaisen bussin torin laitaan. Tori kuhisi tuttuun tapaansa kauppiaita ja ostajia. Turistipysäkilläkin riitti väkeä. Olihan kevätretken vuoro. Erinäisten laskutoimitusten ja puhelinsoittojen jälkeen olimme valmiita lähtemään Kemiön saarelle. Matkaan lähtö sujui hyvin eikä kukaan ollut väärässä bussissa! Tiukahkosta aikataulusta huolimatta päätimme käyttää Teijon ja Tiltulan (Matildedal) reittiä. Tiehän kulkee kauniiden ja monimuotoisten maisemien halki. Kukaan ei kuitenkaan valittanut pahoinvoinnista mutkittelevan ja mäkisen taipaleen jälkeen, kun saavuimme Skoilan (Skinfällskog) kylän kohdalla Kemiöön ja Taalintehtaalle johtavalle tielle (Jungfrusundintie). Kerroin ajaessani hieman historiaa tien-varrella sijaitsevista kohteista.

Söderlångvikin kartano

Suuntasimme suoraan etäisempään kohteeseen eli tohtori Amos Anderssonin kesäkotiin, Dragsfjärdin Söderlångvikin kartanoon. Amos, "meidän kaikkien Amos", kuten hänestä paikalliset puhuivat, loi valtavan omaisuutensa tyhjästä. Pennittömästä torpan pojasta tuli viisas ja järkevä sijoittaja hyvien tukijoittensa ja kouluttajiensa avustuksella. Hänen Iiiketaloudellinen vainunsa oli hyvä, ja hänen onnistui osin hyvän onnenkin avustuksella moninkertaistaa omaisuutensa. Hän myös avitti kotiseutuansa myöhemmin mitä moninaisimmin tavoin.

Söderlångvikiin hän loi itselleen maanpäällisen paratiisinsa, jonne hän kutsui ystäviään aina presidenteistä kuninkaallisiin. Kartano on siinä kunnossa, johon se jäi Amoksen poismenohetkellä. Amoksella ei ollut perijöitä, joten hän säätiöitti omaisuutensa ja siten sai kaiken säilymään yhtenäisenä ja hyvin hoidettuna. Näyttävä ja kaunis, muttei yliammutun pröystäilevä on Söderlångvikin kartano tänäkin päivänä.

Sagalundin kotiseutumuseo

Sitten kutsui Kemiö ja Sagalund, kolmen kunnan ylläpitämä ja energisen amanuenssin ja henkilökunnan rakkaudella vaalima kotiseutumuseo. Meidät otti vastaan arvokkaasti pukeutunut Koulumestari, joka tervetuliaispuheen jälkeen komensi meidät asianmukaiseen parijonoon ja johdatti meidät ruokailuun. Pidimme ruokarukouksen. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Ruokailun jälkeen oli aika tutustua arvoisan Koulumestarin johdolla alueen vanhoihin, sinne siirrettyihin rakennuksiin.

Koulussa entisaikojen tapaan

Aluksi oli tietenkin vuorossa Koulumestarin oma työmaa, Tjudan pedagogio. Kellon kilahtaessa järjestäydyimme parijonoon, ja hän johti meidät sisään ikivanhaan koulusaliin. Pitkiin penkkeihin hyvässä järjestyksessä istuuduttuamme seurasi käsien tarkastus. Yksitellen hän tarkasti ne, ja huomauttamista oli kyllä. "Hän muistaa leikata kyntensä", oli usein toistuva lausandus. Myös myöhästymisen takia viimeiseksi jonoon joutuneen tytön kohdalla!

Alkoi esittäytyminen. "Hän sanoo nimensä, ikänsä ja kotikuntansa". Sen jälkeen käytiin läpi aakkoset yksitellen: "Aaa Bee Cee..." Koulumestarin mielestä lukeminen ei oikein tyydyttävästi sujunut miesten kohdalla, joten miehet ottivat uusiksi: "Aaa Bee..." Tyydyttävän kuvan meistä saatuaan, niin ettei kukaan joutunut nurkkaan, saattoi hän vihdoin antaa meille luvan jatkaa kierrosta muihin museoalueen kohteisiin.

Neiti Adele Weman

Villa Sagalundin viheriöivässä puutarhassa törmäsimme neiti Adele Wemaniin, joka oli iltapäiväkävelyllä. Hän ilostui kovasti nähdessään meidät ja Koulumestarin ja kutsui kylään Villa Sagalundiin, jonka nuorisoseura oli rakennuttanut hänelle ja Sagalundin luojalle Nils Oskar Janssonille. Neiti, jota myös Parus Ateriksi kutsutaan, kertoi innostuneesti edellisen illan vieraistaan ja siitä, miten hauskaa heillä taas oli ollut, kuten niin monen monituista kertaa ennenkin. Nils Oskar ei nyt ollut kotona, mutta Neiti opasti meitä hänenkin asunnossaan, avaimet kun hänellä oli. Aikamme kyläiltyämme jouduimme jättämään hyvästit Neidille, joka tosin kehotti tulemaan uudelleen kylään varsinkin illalla, "se kun jotenkin on niin ihanaa aikaa vuorokaudessa!"

Kävimme vielä ostoksilla Sagalundin puodissa, josta löytyi mukavia vanhan ajan tavaroita, karamelleista villapaitaan. Koulumestari toivotti meille hyvää kotimatkaa ja tuntui hyväntuulisemmalta ja iloisemmalta siinä vaiheessa!

Kemiön kirkko ja Ephraim Björnin hauta

Teimme vielä pysähdyksen Kemiön kirkon luona. Ovi oli auki, joten saatoimme tutustua kirkkoon sisältä. Sen nykyisessä ilmeessä näkyy Amos Anderssonin jälki: alttaritaulun eräässä hahmossa on kuvattu hänen kasvonsa. Amos rahoitti aikanaan huomattavassa määrin kirkon entisöintiä. Kävimme myös esi-isäni. Ephraim Björnin valurautaristillä varustetun haudan äärellä. Ephraimhan oli salonseutulaisia: hän syntyi Halikossa, asui Suomen sodan jälkeen eri puolilla Saloa Pettilässä, Närvelässä ja Sapalandessa ja kuoli Gammelbyn kartanossa v. 1861. Ristin Ephraimin haudalle ovat hankkineet luutnantti August Bremerin jälkeläiset kiitokseksi luutnantin hengen pelastamisesta.

Täältä sitten jatkoimme takaisin Saloa kohti Suomenkulman tietä Kokkilan lossin kautta. Ilma oli päivän mittaan seljennyt aurinkoiseksi ja aurinkoisesti hymyillen erkanivat myös retkeläiset kukin taholleen hyvin järjestetyn ja sujuneen retken päätteeksi. Kiitokset järjestäjille ja osanottajille!