Olen Noora Mustonen, 16v. Koska olen yhdistyksemme nuorin jäsen, minua pyydettiin kirjoittamaan sukututkimusharrastuksestani. Ihmiset ja heidän tarinansa ovat aina kiinnostaneet minua. Sukututkimus antaakin mahdollisuuden etsiä menneitä polvia ja löytää omia juuriaan, saada tietää, mitä ennen minua tapahtui ja mistä eri ratkaisuista johtui, että minä viimein synnyin. 

Miten sitten harrastukseni alkoi? Äitini oli puhunut jo jonkin aikaa sukututkimuskurssille lähdöstä. Varsinaisen sykäyksen harrastuksen pariin sain, kun löysin ystäväni kesähuvilan ullakolta vanhoja vuosisadanvaihteen aikaisia kirjeitä sekä lehtiä. Sain luvan tutkia niitä mielin määrin, ja istuin ullakolla neljä tuntia kyllästyttäen kesäauringossa paistattelevan kaverini täysin. Oli mahtavaa lukea keskusteluja siitä, milloin piika oli laiskalla päällä tai milloin kylään vedettiin ensimmäiset sähköt. Kirjeet kertoivat paljon sen ajan ihmisen elämästä, ja historia alkoi elää ihan uudella tavalla. Vuosilukuihin ja numeroihin alkoi tulla väkisinkin eloa, kun aloin miettiä, milloin tämäkin tapahtui ja mitä muuta sinä vuonna maailmalla kävi. 

Minussa heräsi myös ajatus, voisiko omasta suvusta olla tallella jotain vastaavaa ja voisiko aikaisempiin sukupolviin "tutustua" samalla tavalla. 

Minua on kyllä kiinnostanut historia jollain tavalla jo pienestä pitäen. Muistan, kun usein pyysin isovanhempia kertomaan juttuja omasta lapsuudestaan, "kerro taas lapsuussatuja", tai äitiä kertomaan millaista oli mummonmummonmummonmummon aikana. Kun sitten kouluhistoria alkoi, en huomannut siinä juurikaan yhteistä minua kiinnostavien vanhojen tarinoiden ja koulussa luettujen vuosilukujen ja hallitsijoiden välillä. Mutta kun vähän vanhempana pääsin tutustumaan historiaan uudestaan henkilöiden kannalta, tajusin, että sitä on mahdoton ymmärtää kokonaisuutena ilman noita tietoja. Koulussa historiaa opiskeltaessa raapaistiin vain pintaa eikä voitu perehtyä ihmiskohtaloihin ja heidän ajatuksiinsa elämästä. Huomasin historian olevan oikeastaan ihmisen tarinan. Siksi en haluaisikaan sukua tutkiessani vain keräillä nimiä ja harppoa eteenpäin, vaan haluaisin saada mahdollisimman paljon tietoa itse henkilöistä. 

Tänä kesänä pääsin mukaan kiinnostavalle matkalle isäni ja pappani kanssa isänisäni synnyinseudulle Karjalaan. nämä sukujuuret pysyvät ainakin 1600-luvulle asti Heinjoki-Muolaa alueella. Salonseudun sukututkijoihin taas liityin, koska isänäitini suku (Laurila) on Varsinai-Suomesta.Tätä sukua onkin tutkinut isäni täti Meeri Kataja. 

Nyt tutkimusvuorossa onkin äitini suku, joka on äidinisän puolelta (Mäki) Kymenlaaksosta ja Pohjanmaalta ja yksi haara lähtenee Saksasta. äidinäidin suku (Kainulainen) on Suonenjoki-Jyväskylä-suunnalta. Sukulaisia on myös Ruotsissa, USA:ssa, Kanadassa kuin Italiassakin. 

Sukututkimusta teen koulun ja muiden harrastusten salliessa. Harrastuksissakin elävien on pakko mennä kuolleiden edelle, sillä kasvatan myös näyttelykaneja. Kasvatustyöhön liittyy olennaisesti myös kanien sukujen ja genetiikan tutkiminen. Muita harrastuksiani ovat runoilu ja kirjoittaminen, laulujen teko ja musiikki sekä gospel-tanssi. Aloitin juuri opiskelut Kallion Ilmaisutaidon Lukiossa ja siinä tuntuu olevan työtä ja harrastusta riittämiin.